Päänsärkyisenä ja kuuden tunnin unien heikentämänä työpäivä ei alkanut missään hilpeimmissä merkeissä. Herätyskellon tempaistessa mut ylös jostain unimaailman pimeimmistä syvyyksistä en voinut muuta kuin kirota uupumuksen ja ärtyneisyyden sekaisissa tunnelmissa luonteeni drama queen-puolta, joka nostaa päätään poikkeuksetta pelkästään nukkumaanmenoajan koittaessa ja valvottaa koko huushollia, eli mua ja poikaystävää. Miksi ongelmia on pakko ruotia juuri silloin, kun kummallakaan ei ole energiaa suhtautua niihin kypsästi ja rauhallisesti? Kumpikaan ei toivo mitään niin kiihkeästi kuin nukahtamista, mutta riitaa haastava minäni ei suostu uinumaan ennen kuin kaikki huolenaiheet on käyty läpi. Ahmin kaikki naistenlehtien self help-artikkelit oikeaoppisen riitelemisen taidosta, mutta kuka neuvoisi, miten niitä hyödynnetään käytännössä, kun mielialat surffaavat ylös alas vailla pienintäkään kontrollia?
No, kuusi tuntia on sentään parempi kuin viisi, eh. Tänään keskityn pitämään verensokerin ylhäällä napostelemalla hedelmiä säännöllisin väliajoin, haaveillen samalla perjantai-illan autuudesta. En varmaan tee mitään erilaista kuin arkisin, mutta onhan viikonloppuun johdattelevassa ehtoossa aina oma viehätyksensä. Iltapalankin syömisessä tulee tänään olemaan erityinen kultareunus, joka katoaa mystisesti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Poikaystävä oli kultainen ja toi mulle viimeisen erän tarkistettavia teoriakirjoja - itse olen niin heikko pyöräilijä, että kieltäydyn ottamasta kasaa tiiliskiviä reppuun -, joista selvittyäni jäljellä on enää abstraktin kirjoittaminen (tuon muistaessani saan aina itkurefleksin). Sitten, jos nyt ei mitään katastrofaalista tapahdu, pääsen ikuisiksi ajoiksi eroon tuosta hirvityksestä, jota graduksikin kutsutaan. Sitten järkkään megaluokan bileet!!! Eli luultavasti juhlistan valmistumista yksillä parhaan kaverini kanssa ja osallistun sukujuhliin, jotka vanhempani organisoivat tilanteen kunniaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?