Yolu

Joulu oli yllättävän miellyttävä. En hermostunut keneenkään - paitsi ehkä pikkiriikkisen mummin toistuviin päivittelyihin yskimistäni koskien -, en syönyt järjetöntä ähkyä enkä saanut turhia lahjoja, ainoastaan ilahduttavia ja käytännöllisiä. Mehulinko on suurin suosikkini. Sen avulla saan hyödynnettyä kaikki ne ällöttävät vihannekset, joista en normaalisti onnistu valmistamaan mitään lähellekään hyvänmakuista. Tänä aamuna pusertelin punajuuresta ja inkivääristä kupillisen superjuomaa, joka limemehuun ja vehnänorasjauheeseen yhdistettynä oli piristävän hyvää. En juo mehuja ikinä, joten laite tuo tervetulleen lisän ruokavaliooni.

Olen jo onnistunut tuhlaamaan ison osan joululahjarahoistani päivittämällä talvivaatekaappini uuteen uskoon. Eri kauppojen miesten osastoilta olen haalinut takin, repun, lapaset, pipon ja hupparin, hyi sentään mitä materialismia. Nyt lupaan palata takaisin askeettisempaan meininkiin ja satsata ainoastaan ruokaan ja keikkoihin.

Tänään paistoi niin kaunis aurinko, että vaelsin tunnin keskustasta Kulosaareen ihaillen pastellihorisonttia ja narskuvaa lunta. Puolivälissä reissua ipodini sanoi itsensä irti liian kovista pakkasista lannistuneena, joten jouduin patikoimaan ilman mitään viihdykkeitä. Selviydyin takaiskusta uppoutumalla ajatuksiini ja taivaaseen.

20 Night ja 21 Grateful

Kadoksissa ollut joulumieleni taisi äskettäin hiipiä varovasti takaraivoon, sillä suunnittelen jo täyttä häkää piparitaikinanleipomissessioita tiistaille ja kookosriisipuurokattilallisen kiehauttamisia keskiviikolle. Olin olematta parisuhteessa viimeksi kolme joulua sitten, joten uudet ikiomat joulurutiinit tulevat hyvään käyttöön. En ole koskaan ollut joululeffafani, enkä oikeastaan edes tiedä, mitä kaikkea siltä saralta löytyy, mutta tiistaiyönä ajattelin pyöräyttää jonkin siihen genreen kuuluvan pätkän, jos vain onnistun kaivamaan esiin jotakin tarpeeksi viihdyttävää.

Eilen matkasin piiiitkän ja kalliin seutumatkan Espooseen siskon synttäreille, jotka olivat odotetusti riemukkaat ja tapahtumarikkaat. Osan porukasta tunsin ennestään, suurinta osaa en, mutta se ei levottomasti ympäriinsä pyöriessä ja sohvan nurkassa vanuessa merkinnyt mitään. Vaikka tunsin itseni ajoittain esiliinamaiseksi tätihahmoksi selväpäisen pidättyväisenä muiden rempseään menoon verrattuna.

Köh köh olen niin luonteva köh

Kallioon matkatessamme ehdin hetkeksi innostua toisen kaveriporukan Musta Härkä-lupailuista, mutta suunnitelman kariutuminen ei ekoista harmitteluista huolimatta haitannut lainkaan. Päätellen tästä keuhkoja repivästä tappoyskästä parin tunnin tanssiminen olisi saattanut koitua kohtalokkaaksi. Huvittavan ja - anteeksi nyt - viihdyttävän draamantäyteisen illan lopuksi päätin pilkun tultua talsia Kalliosta keskustaan sen sijaan, että olisin tungeksinut ahdistavaan yöbussiin sadan muun baarirymyäjän seuraan. Keskustassa aikavyöhyke on viikonloppuöinä muista kaupunginosista poikkeava, sillä neonvaloisten teinijuottoloiden pilkkuihin on vielä pari tuntia aikaa ja kotiini köröttelevät bussit miellyttävän puolityhjiä.

20 Night

Sain kulutettua puoli yötä parisuhteiden laadusta whatsappaillessa, vatsan kurnimista paikkaillessa ja Gilmoren tyttöjä tuijotellessa - Logan on I H A N A!!! - ja ehdin vedellä sikeitä vain viitisen tuntia. Krapulaan verrattava olotila oli siis tänään jälleen riesanani, mutta perhe, isän leipoma suussasulava suklaakaakelikaaka, sekä maailman paras ja suloisin ja sydämen sulattavin kummipoitsu piristivät illan. Olen pohjattoman kiitollinen, että tämä kultakimpale päätti syntyä maailmaan, vaikka en ole vielä ollut kovin aktiivinen kummitädin roolissani. Tiedän kuitenkin, että meistä tulee mitä parhaimmat kamut, eiks nii Oliver?

21 Grateful

17 Green

Eilen makasin yötä myöten juomassa teepannullista vihreeä sen chaa (olen juuri äskettäin oppinut, mitä se tarkoittaa) ja lukemassa - ensin hieman pitkäveteistä suosikkikirjailijani ekoihin tuotoksiin kuuluvaa romaania ja sen jälkeen Helsinki Poetry Connectionin lava-antologiaa, jonka runot ja räpit ovat upeita. Tämän päivän haastekuvan pitäisi olla winter wonderlandista, mutta enpä viitsi masennuttaa mieliä yhtään sen enempää kuvaamalla tuota ulkona möyrivää pimeyttä. Tänään tosin ruohikko kimmelsi kauniisti lämpötilan tiputtua viimeinkin sen verran mataliin lukemiin, että maahan muodostuu huurretta. Lisäksi aurinko on paistanut jo kahtena päivänä putkeen, mikä on tähän mennessä paras joululahja.

Tänään oli vallan eriskummallinen päivä. Päätin jostain syystä aloittaa asteittain suurenevan somelakon, mikä tarkoittaa kännykän pitämistä näyttöpuoli alaspäin ja facebookin sekä foorumispämmäilyjen säännöstelyä. Tunnen itseni yhtään liioittelematta addiktiksi, joka joutuu pienentämään päivittäistä annostaan pikkuhiljaa, etteivät vieroitusoireet vie henkeä. Kuinka säälittävää on tämä riippuvuus muiden ihmisten huomiosta ja heidän tekemistensä seuraamisesta. Olen kuitenkin onnistunut pysyttelemään hiljaa whatsappin puolella, ellei mulle olla esitetty suoraa kysymystä, ja facebookin olen avannut vasta kolmesti muutamaksi minuutiksi kerrallaan. Arvioisin ensimmäisen lakkopäivän menneen toivotulla tavalla nappiin.

Netissä roikkumisen sijaan lähdin joogaan ja pyöriskelin sen jälkeen päämäärättömästi ympäri keskustaa. Kävelin tahallani juuri niin hitaasti kuin siinä hetkessä, neljä tuntia aamiaisen jälkeen, tuntui sopivimmalta, ja olin kerrankin yksi niistä raivostuttavista velttoilijoista, joihin itse tuskastun aina hikipäänä puolijuoksua eteenpäin rientäessäni. En vain keksinyt mitään tekosyytä, minkä takia mulla olisi tänään ollut kiire.

Ekolo on ilmeisesti Ruohonjuureen ja Punnitse&Säästään verrattava putiikki tuotteiden samankaltaisuuden lisäksi siinä mielessä, ettei näistä voi koskaan poistua tyhjin käsin tai edes pelkästään sen kanssa, mitä alunperin meinasi hakea. Mielessäni oli uusi teelajike, mutta lähdin puoli tuntia myöhemmin syli täynnä pähkinöitä, suitsukkeita ja välipalakeksejä. Harmi että rooibos maistuu vahvasti kookokselta - muuten hihkuisin innosta, mutta tämä lempparini ei outoa kyllä toimi teessä vaan muuttuu makunystyröissäni äklön voiseksi - jonka alle banaani ja ananas peittyvät, mutta vaihtelu on silti aina ilahduttavaa.

Sen jälkeen kun kävin Clas Ohlsonissa etsimässä kynttelikköä ja kipitin kassalle kirkuvanpunaisen fleeceponchon kanssa, totesin, että nettilakon lisäksi shoppailupaussi tekisi hyvää sekä lompakolle että mielelle. Väitän kuitenkin tämän punahilkkamaisen vaatekappaleen tulleen aitoon tarpeeseen, sillä kärsin joka ilta kerrospukeutumisesta huolimatta sisuksia kalvavasta kylmyydestä.

Mielentilani oli tänään aivan omaa luokkaansa. Keskustassa tunsin olevani täysin irrallaan ohi rynnivästä massasta, kokien samalla ristiriitaista mutta harmonista suopeutta ja lempeyttä kaikkia ympärillä hosuvia kohtaan. Ehkä pitkä tauko syömisestä pisti pääni kellumaan, tai ehkä aamun muutaman minuutin meditaatio - eka ainakin pariin viikkoon - asetti aivokemiat pitkästä aikaa oikeille taajuuksille. Kiittäminen voi myös olla sitä kolmen biisin kombinaatiota, jonka bongasin parin viikon takaisesta Ghetto Tyylit-lähetyksestä ja Ameeban huikeasta setistä. Tällaisen värähtelyn vaikutusvallassa ei voi olla hymisemättä onnessaan. Varsinkin toi viimeinen, HUH HUH EN KESTÄ.

Justin Timberlake - My love (RUF dubstep remix)

there is xxxx ysp wsd - b you say party we say die (niveau_zero_remix)

bad loop & Valveuni - Ollaan Hiljaa

Haastefailit

TAAS kävi näin. En jaksa tehdä noita lupaamiani haasteita. Joogaposejen säätäminen on liian aikaavievää ja noloa, ja valokuvahaasteen viime viikon aiheet olivat liian hölmöjä.

Beauty ritual - naaman peseminen ja ripsarin laittaminen pari kertaa kuussa tuskin ovat kuvaamisen arvoista matskua. Favorite holiday drink - olen räpsinyt otoksia kaakaomukillisistani jo aivan tarpeeksi. Shopping - olen kohta varaton, joten tätä ei paljoa harrastella. Game day - videopelit tai joukkuelajit eivät kiinnosta pätkääkään, saati sitten kokonaisen päivän verran. Baking - olen nyt niin säännöstelevällä linjalla ruokavalion sisällön suhteen, että herkuttelut saavat odottaa.

Sen sijaan joy toi suoraan mieleen viime torstain ja perjantain välisen yön, kun aloin vihdoin ja viimein purkaa parin vuoden aikana kerääntyneitä mietteitäni Symposium Infran levystä. Öinen kolmen tunnin kirjoitusrupeama aiheutti niin valtavia onnistumisen ja inspiraation tunteita, että menin puoli viideltä nukkumaan onnellisempana kuin koko viikkona yhteensä. Levyarvosteluosion perustaminen oli täydellinen veto - voin meuhkata rauhassa kaikista niistä intensiivisistä tuntemuksista, joita musiikki mulle aiheuttaa, eikä kukaan vaadi objektiivisuutta tai hillittyä lähestymistapaa.

Tänään junassa tajusin whatsappia silmäillessäni, että puolet tekstistä peittyi värisevien valopallojen alle. Ensin epäilin tuijottaneeni liian pitkään yläpuolellani siriseviä loisteputkivaloja, mutta kun väriläiskät alkoivat laajentua levottomiksi siksak-kuvioiksi ja vesipisaramaisiksi lammikoiksi, päättelin, että kyse ei ole mistään ihan tavanomaisimmasta ilmiöstä. Kotona konsultoin kaveriporukkaa ja sain sen itsestäänselvimmän migreeniepäilyn lisäksi vinkkejä aivoverenvuodon oireista. Siinä vaiheessa meinasin jo hyperventiloida ja paniikki-itkeä, mutta aikaa surkuttelulle ei onnekseni jäänyt muutamaa minuuttia enempää, sillä Run The Jewelsin keikka odotti.

Alkuillan aikana näkökenttäni normalisoitui ja tilalle tuli kylmiä väreitä - huonolaatuisia sellaisia - aiheuttava tykyttävä kipu ohimoissa. Tavastialla keskittymiskykyni ei kuitenkaan ilmeisesti riittänyt kivun huomioimiseen, sillä Paprun ja Khidin kiivettyä lavalle kaikki tuskaisat aallot lopettivat ylitseni pyyhkimisen. Kaksikko oli luonnollisesti kiehtova ja toimi illan avaajana erityisen hienosti hitaasti lämmittävän musiikin virittäessä odottavan tunnelman äärimmilleen.

RTJ oli A W E S O M E. En edes voi sanoa muuta. Ujuttauduimme lähes eturiviin, mikä oli niin jännittävää, että en meinannut pysyä pöksyissäni, tai sukkiksissani. Arvioin vasta huomenna, pystynkö järjestämään kokemusta minkäänlaiseen sanalliseen muotoon musablogin puolelle. Ehkä heittelen muutaman ylistävän lauseen ilmoille, mutta nyt tyydyn vain tuntemaan kaiken tämän hyvän. Tämä laadukkaissa tiloissa otettu keikan jälkeinen vessapeilikuva kertonee tähän hetkeen riittävästi.

Pikkuyolot

Olen nykyään näköjään niin nössö, että vähäiset unet aiheuttavat darraan verrattavia oireita. Tänään olen tuntenut:

- jatkuvaa nälkää

- keskittymiskyvyttömyyttä

- raskasta oloa niin henkisesti kuin fyysisesti

- yksinäisyyttä

- levottomuutta

- kykenemättömyyttä päättää, mitä tehdä, ja siitä seuraavaa toimettomuutta

- kaihoa ja nostalgisointia ja menneiden muistelua valokuvakansioita selaten

- itsetunnon painumista hälyttävän mataliin kuoppiin

Sen sijaan pahoinvointi, itkuherkkyys ja mässäilyruoanhimo toki puuttuvat. Söin pitkitetyn aamiais-lounas-päivällis-höskän, johon kuului pitkin päivää naposteltuja kaikenlaisia salaattiaineksia, kilo punajuuria, kananmunia ja pähkinöitä. Olen ollut vasta 9,5 tuntia hereillä ja harkitsen jo yöpuulle paneutumista. Unentarpeeni huomannee selkeimmin tästä vailla mitään logiikkaa aiheesta toiseen poukkoilevasta tekstistä.

Mutta viikonloppu oli mitä hymyilyttävin. Perjantaina olin vapaaehtoisena lipunmyyjänä Oranssi-meiningeissä, ja porukka oli niin hyväntahtoista kuin päihteettömän ja alkuillasta alkavan tapahtuman yleisöltä uskaltaa odottaakin. Pitkin syksyä laiskasti pyörittämäni Kap Kapin levy kohosi silmissäni aivan uusiin mittasuhteisiin intensiivisen ja vangitsevan keikan myötä. Myös Sofa Pets yllätti kauniilla sävelmillään, ja olen innoissani siitä, että hakeuduin kerrankin jollekin muulle kuin räppikeikalle. Voisin pikkuhiljaa yrittää laajentaa livekokemuksia genrerajoihin katsomatta kaikkeen, mikä vain sattuu osumaan silmään, sillä Helsingin keikkakulttuuri ja mahdollisuus törmätä tunteisiin vetoaviin uusiin tuttavuuksiin on liian suuri rikkaus jättää käyttämättä.

Eilen taas koittivat vuosittaiset spektaakkelimaiset pikkujoulut Pacificossa, jonne meitä kerääntyi kymmenittäin tuttuja naamoja sähläämään ja aiheuttamaan paheksuntaa. Olin alunperin varsin nihkeällä mielellä, enkä löytänyt itsestäni tippaakaan juhlamieltä, mutta tuttujen sekoilijoiden kanssa epäröinnit varisivat ja aika kului jopa liiankin nopeasti. Lähdin jatkoille Pasilaan ihan entisen asuinpaikan nurkille - mikä aiheutti hankalia nostalgiafläsäreitä - kuuntelemaan levyjä, makoilemaan sohvalla silmät puoliummessa ja jutskailemaan raukeasti en enää edes muista mistä. Ja voi että minkälaisia levyjä! Haluaisin käyttää kaikki säästöni vinyylisoittimeen ja luksustason kajareihin voidakseni maata päivät pitkät taianomaiseen musiikkiuniversumiin uppoutuneena.

Talsin junaan aamuseiskalta ja kuuntelin hiljaisen ja yhä pimeän Pasilan sunnuntaiaamuista tuhinaa. Vaikka Haaga on rauhaisan miellyttävä, en ole menettänyt palavaa halua muuttaa takaisin noille vanhoille kulmille jokin kaunis päivä.

9 Textile & 10 Front door

Perjantain keikalla MNTTT lähti yhtäkkiä toimimaan aivan uudella tavalla, enkä voinut vastustaa kiusausta hankkia tuo mystisiä kuvioita hihat täynnä oleva fanipaita omaan käyttööni. Kävin vaihtamassa S-koon XL:ään, sillä oivalsin, että vaatekappale toimii parhaiten kolttumaisesti leggingsien kanssa. En sitä paitsi halua, että pepun kohdalla lukevat artistien nimet pingottuvat liian tiukalle hehe. Kävin elämäni kolmatta kertaa Katin Tavarassa ja joka kerta tyypit ovat olleet rennon ystävällisiä. Ilahduttavaa!

Front doorin virkaa saa toimittaa Tommy Hellstenin aforismikirjasta nappaamani kaunis asetelma. Äiti postasi yhden tämän mieltä hivelevän teoksen ajatelman fb-seinälleni, ja luultavasti siksi kirja osui silmääni Pasilan kirjaston bestseller-hyllyssä pari viikkoa sitten. Syvennyin mietelmiin viime yönä ja totesin ne mitä erinomaisimmaksi tiivistelmiksi kaikista niistä henkisen kasvun oppaista, jotka olen tänä syksynä ehtinyt kaivertaa tiedonjanoiseen mieleeni.

Eilen haahuilin Kallion kautta keskustaan, jossa määränpääni oli Sokos ja elämäni ensimmäinen teekannu. Millaista autuasta onnea koinkaan, kun illalla hauduttelin kirsikalla maustettua rooibosta litran verran, ja syvennyin samalla Koivuniemen herrojen ensimmäiseen albumiin. Mulla on taas sellainen intensiivisempi vaihe meneillään, jonka aikana jokainen sointu meinaa räjäyttää tajunnan ja kaikki vanhat suosikit elävät korvissani uutta kultakautta. Kerrankin pysähdyin musiikin äärelle, istuin paikallani lipittäen teetä ja kuuntelin.

Eilen taivaalta pilkottaneet auringonsäteet tuntuivat myös kultaakin kalliimmilta. Ei tämän pimeyden vaikutusta huomaa, ennen kuin kokee sen kontrastin ja samean mielen hetkellisen kirkastumisen.

Enempää musta ei nyt irtoa, sillä vatsa kiljuu ruokaa.

6 Out & about & 7 Mess

Koska en ollut eilen missään enkä tehnyt mitään, huijasin ja kuvasin parin päivän haasteet tänään. Koko viikonloppu on ollut yhtä ameebana lojumista. Olen syönyt syönyt syönyt, lukenut kokonaisen kirjan vuorokaudessa, koukuttunut ties kuinka monetta kertaa teinisarja Make it or break itiin ja lukenut last.fm:n yli 300 shoutbox-viestiä läpi. Tosi hyödyllistä ajankäyttöä siis. Tänään pääsin sentään ovesta ulos, kun lähdin pyöräilemään Espooseen synttärikahvittelemaan. Tai ei meistä kukaan viitsinyt piristää itseään kofeiinilla niin myöhään, mutta jostain syystä tuo musta juoma liitetään aina näihin tilaisuuksiin, jos ei muuten niin vähintään mielikuvissa.

Isän suklaakermakakku oli yhtä suussa sulavaa kuin aina, ja uhkaavaa sokeripökertymistä pelolla odotellen lähdin polkemaan kotiinpäin pian herkuttelun jälkeen. Pysähdyin tuttuun tapaan Mellstenin rannassa ja katselin pilkkopimeään horisonttiin, joka avautui kuohuvan sysimustan meren tuolla puolen. Westendin suunnasta kajasti sen verran kelmeää valoa, että sain ikuistettua osan rannan ääriviivoista. Seisoskelin tuossa yli kymmenen vuotta sitten luottouintipaikkana toimineessa hiekkapläntissä ties kuinka pitkään, ja kuulokkeissa pyörinyt J Riskitin tunnelmallinen Upãdãna sinetöi hetken kauniisti.

Mulla kävi tuuri ja pääsin lähes kotiovelle asti, kun huomasin takakumin puhjenneen. Koetin aikani irrottaa mutaisia ketjuja, jotta en joutuisi maksamaan maltaita jollekin huoltotyypille, joka hoitaa kumin vaihdon käden käänteessä, mutta säälittävien epäonnistuneiden yritysten jälkeen luovutin ja päätin viedä pyörän huomenna jonnekin täyshuoltoon. Hoitakoot samalla kaikki natisevat vaijerit ja likapaakkujen peittoon jääneet osat kuntoon. Hienon sotkun sain silti aikaiseksi lääppimällä likaisia ketjuja. Löysin viehättäviä likaläiskiä myös poskestani ja hiusrajasta.

Izenäisyyttä

Jontin fb-sivu

Havahduin äsken siihen, että facebookini virrasta pomppaa yhä useammin esiin kyseenalaistavia ja asianlaitojen kääntöpuolia tutkailevia päivityksiä, linkkejä ja mielipidekirjoituksia. Odotettujen "hyvä Suomi :')" + kynttilä-/Suomen lippu-/karjalanpaistikuva-yhdistelmien (ok hyi jos tällaisia todella näkyisi ystävieni seinillä) sijaan newsfeedini täyttyy mielenosoitusmuistutuksista, poliitikkojen toimia ruotivista artikkeleista ja vaihtoehdoista linnan juhlien seuraamiselle.

Fb-event

Ote tapahtumakuvauksesta:

Sisällä linnassa salamavalojen välkkyessä nämä yhteiskunnan loiset toistavat pöhinäistä valhetta muka hyvinvoivasta kansakunnasta. Poliitikkojen ja EK:n kurjistamiseen tähtäävää leikkauspolitiikkaa ei tarvitse edes perustella, samalla kun leipäjonot kasvavat entisestään ja työttömyys lisääntyy ennätysvauhtia. Skumppapäissään rikkaat jauhavat Suomesta jossa jokainen lähiön kasvatti voi halutessaan nousta yhteiskunnan pyramidin pitkiä portaita, kunhan jaksaa vaan pakertaa talkoohengessä. Rikkaiden mielestä kaikki lähtevät samalta viivalta takomaan omaa onneaan, olit sitten Eirasta tai Kontulasta. Lähiönuoret, maahanmuuttajat, köyhät, opiskelijat ja sadattuhannet työttömät kuitenkin tietävät totuuden. Porvarihan lähtee siltä samalta viivalta mersullaan ja 6.12. vieläpä taksilla suoraan linnan juhliin! Sellainen peli ei vetele!

En olisi ollut perillä tällaisesta kokoontumisesta ilman ystävien whatsapp-jutustelujen bongaamista, mikä havahdutti mut sellaiseen seikkaan, että olen vissiin onnistunut keräämään ympärilleni porukkaa, jonka ajatusmaailma mukailee omaani (vaikka en ole tippaakaan poliittisesti valveutunut, ei se tarkoita, että idealisoisin kotimaamme olosuhteita). Se ei aina ole ollut mikään itestäänselvyys, ainakaan nuorempana identiteettisokkeloissa harhaillessani, joten en voi olla tuntematta hämmentynyttä kiitollisuutta tämän oivalluksen johdosta. Varsinkin tähän yhteen whatsapp-ryhmään kerääntyneestä porukasta on koitunut mulle niin paljon iloa, että naurattaa aina kun mietin heidän ilmestyneen elämääni alunperin internet-ystävien ominaisuudessa.

5. Cozy

Mulle kotoisaa on se, ettei yhtäkään astiaa loju likaisena. Keittiöni jokainen millimetri on hyötykäytössä, sillä tilaa ei ole hukattavaksi, ja nyt kun hengailen kotosalla päivät läpeensä, kertyy tiskikasoja tiuhaan tahtiin. Tiskaan lähes joka aamu, aloittaen sen joka kerta vastahakoisesti ja yrittäen päästä liasta eroon mahdollisimman pikaisesti. Jälkeenpäin seuraa kuitenkin aina tyyneys ja onni siitä, että puhtaus tuottaa edelleen, varmasti satojen tiskikertojen jälkeen, huomattavaa mielihyvää.

Oletan, että tämänpäiväisessä joogahaasteessa haetaan aurinkotervehdyksen sitä osaa, jossa kroppa punnerretaan valmiusasemiin ennen ylöspäin katsovaan koiraan liukumista. Mua huvittaa suunnattomasti, miten... no, suunnattomalta mun käsivarsi näyttää, mutta tiedänpähän tehneeni jotain siellä salilla. Olin äskettäin bodycombatissa, jossa hypellään itsepuolustuslajista toiseen biisistä riippuen, ja vaikka oli viihdyttävän meneväistä ja kiitettävän hikistä, en voinut olla lannistumatta aavistuksen, kun selkäni protestoi osassa kiertoliikkeistä ja hypyistä. Ei auta kuin malttaa kaikenlaisen intervallitreenaamisen suhteen ja alkaa tosissaan keskittyä palauttaviin venyttelyihin. Foam rollerini lojuu useimmat illat nurkassa tyhjän panttina, mikä on aivan turhaa kätevän apuvälineen hukkaan heittämistä.

Iltapäivällä vierähti useampi tunti pikkuisimman siskon valmistujaisissa, joiden lukuisten talvisotamuisteluiden ja kuorolallatusten aikana meinasimme toisen siskon kanssa tylsistyä kuoliaiksi ja myös hihittää itsemme uuvuksiin. Onneksi ei ole tarvinnut homehtua pulpetissa vuosikausiin, vaikka kauhistuinkin hieman tajutessani, että omista lukiovuosistani on jo huimat kuusi vuotta. Tänään lakitetut tyttöset ja poitsut olivat silmissäni ihan lapsosia, tai korkeintaan varhaisteinejä, vaikka muistan kyllä kuinka kypsäksi ja itsenäiseksi sitä juuri täysikäisyyden saavuttaneena tunsi itsensä.

Odotellessamme etanavauhtia etenevien juhlallisuuksien päättymistä pidimme oman kuvaussession, jonka aikana onnistuimme pyydystämään kaikkien hemaisevimman puolen (kuten aina kameran kanssa sählätessämme). Nuorimmainen on selkeästi treenannut selfieilmeensä huippukuntoon: kadehdin suunnattomasti tuota pokkaa! Mä ja keskimmäinen ei selkeästi olla ihan yhtä harjaantuneita, vaan siistimpää on leikkiä milloin limaista, milloin creepya photobombaajaa.

ONNEA TOTTU!

4. Holiday Movie

Haetaanko tässä nyt jotain jouluisaa leffaa, jota on mieluisa tapittaa lomapäivinä? En pysty tähän hätään heittämään yhtäkään merkityksellistä tähän vuodenaikaan sen kummemmin liittyvää elokuvaa, sillä äskettäin mielessä välähtänyttä Lumiukkoakaan en koskaan muista katsella kokonaan. Pari vuotta sitten taisin vilkaista sen loppupuoliskon ja aloin heti nyyhkyttää liikutuksesta ja mieleeni vyörivistä lapsuusmuistoista.

Ehkä teemaan sopivin ja eniten pyörittämäni pätkä voisi olla The Holiday, josta mulla ei ole mitään sen syvällisempää sanottavaa. Kiva hömppähassuttelu, jota voi villasukat jalassa ja konvehtirasia sormien ulottuvilla fiilistellä. Idyllisissä leffankatsomismielikuvissani ulkona leijailee tunnelmallisesti kauniita lumihiutaleita ja nurkassa rätisee takkatuli, mutta kenelläkään tuntemallani ihmisellä ei ole takkaa, ja ulkona on tänä talvena näkynyt ainoastaan pari säälittävää, hetimiten pois sulanutta ohutta lumipeitettä.

Päivällä pukeuduin henkilökohtaisen juhlapäiväni vaatimalla arvokkuudella (eli laitoin siskoille kyselyä "onks tää liian slutty?") ja kävin Kaisaniemessä tunnelmoimassa kasvillisuuden keskellä. Ne tuoksut, liplattavat äänet, usvainen ilmasto ja trooppiset ympäristöt vaikuttivat muhun miellyttävän tainnuttavasti. Välillä en voinut uuteen huoneeseen astuessani ottaa askeltakaan edemmäs, ennen kuin olin ehtinyt asennoitua kunkin tilan uniikin ilmapiirin vaatimalla tavalla.

Zen-asenteeni hieman häilyi, kun lummehuoneessa käyskennellessäni huomasin sen yhden tärkeän tyypin soittaneen. Hymyilyttävä sattuma, että juuri hän mulle tuosta nimenomaisesta lumpeenkukkakeitaasta alunperin kertoi.

Soitin takaisin varttia myöhemmin kasvimaailman hyvästeltyäni, ja maleksin ympäri hengästyttävän kaunista iltavaloissa hohtavaa Tokoinrantaa yli puoli tuntia kestäneen puhelumme aikana. Harmi, että olen niin jäykkä ja vaivaantunut kännykässä kommunikoidessani, mutta jutustelu jätti silti lempeän jälkensä.

Ihana ystäväni tarjosi illemmalla falafelpitan ja ranskikset Vivosissa, josta en ollut ennen tätä päivää kuullutkaan, mutta jota sattumoisin kehuttiin kaveriporukan whatsapp-ryhmässä päivemmällä. Ruokailu ei ollut mistään mieleenpainuvimmasta päästä, mutta saimmepahan hihitettyä pois parin kuukauden kuulumiset. Menin vatsa pullottaen kauppaan metsästämään valmistujaisruusua pikkusiskolle huomisaamun ylppäreihin, mutta löysin vain maltaita maksavia joulukukkaruukkuja. Ei siis auta kuin herätä huomenna kukonlaulun aikaan - eli kympiltä - ja talsia lähimpään kukkaputiikkiin ennen hienoksi pynttäytymistä.

3. Indulgent treat

Lipitän tätä raakakaakao-mantelimaito-sekoitusta nykyään päivittäin, sillä se on niin hyvää ja jollain tapaa turvallisuutta luovaa. Kuumuus ja suklaan häivähdys - ei niin vahvana kuin normi-o'boyssa mutta tarpeeksi makoisana - on lohdullinen kombo.

Katselen tässä Little Children-leffaa puolikkaalta näytöltä ja huomaan leffan laadukkuudesta ja American Beauty-viboista huolimatta ajatusteni poukkoilevan ties missä sfääreissä. Keskittymiskykyni on niin surkea, että päätin harjoittaa sitä itsenäisyyspäivänä katselemalla vapaavalintaista sarjaa aamusta iltaan. Maailmassa on varmaan tympeämpiä itsensäkehittämiskohteita, vaikka tiedän jo, että tulen säätämään kaikkea muuta päivän mittaan.

Lauantaille aion myös ostaa jotakin herkullista mässäiltävää. Mulla on nyt toka hedelmätön ja mahdollisimman vähähiilarinen viikko menossa - muutamaa siellä täällä nautittua banskua ja vanhemmillani syöpöttelemääni käpykakkua ja pipareita lukuun ottamatta - ja olen pari päivää tuntenut oloni kuumeiseksi, tukkoiseksi ja palelevaksi. Toivon sen olevan ruokavaliomuutoksista johtuva harmiton reaktio, sillä en ikimaailmassa halua tulla kipeäksi näin pian viime kerran jälkeen. Mieluiten en enää ikinä.

2. Red

Jes, jo toka päivä kun muistan seurata haasteita ajallaan! Tämän päivä teemana on red, johon soveltuu hienosti päivällä kokkaamani soijabolognese. Kasan alta pilkottaa kesäkurpitsapasta, joka ei makunsa puolesta ollut hääppöistä, mutta kelpasi paistettuna ja öljyyn hukutettuna paremmin kuin raakana.

Joogaamista harjoitin perusteellisemmin kuin tuon yhden asennon verran, sillä päiväni ainoa ohjelmanumero oli hathajoogatunti. Ehdimme 75 minuutin aikana tehdä oikeastaan vain kolme eri asanaa, sillä ope oli lievästi sanottuna yksityiskohtiin uppoutuva, mutta tulivatpahan linjaukset ja kulmat kokemattomammillekin vesiselviksi. Oli myös tervetullutta vaihtelua vauhdikkaan astangajoogailun vastapainoksi keskittyä nippelihommiin, kuten jalkaterän millintarkkaan asentoon tai pään optimaaliseen kulmaan, sillä asanoissa voi tuskin koskaan saapua maaliin.

Kotona tein eteenpäin taivutuksen huijaten antaessani selän pyöristyä reilusti voidakseni retkahtaa lepäämään jalkojen varaan. Oikeaoppisesti tehtynä yläkroppani pysyisi tikkusuorana ja taipuisi yhtenä siistinä linjana kohti maata, mutta en jaksanut eilisen circuit trainingin kipeyttämin lihaksin nipottaa. Eipä tule kauhean usein katseltua omaa päälakea. Onko tuo bald spot?

Luin eilen loppuun Brené Brownin lempeän ja muutaman hyödyllisen uuden näkökulman mulle opettaneen Uskalla haavoittua-opuksen, joka on tiivistelmä hänen vuosikausien tutkimustyöstään häpeän ja haavoittuvaisuuden parissa. Sen innoittamana myönsin yhdelle syksyn aikana tärkeäksi muodostuneelle ihmiselle olevani melkoisen kiintynyt häneen, vaikka tiesin jo, etten saisi samanlaista vastakaikua. Olen ylpeä uskalluksestani, mutta mieleni painui lannistavan vastaanoton myötä odotetusti hieman maihin. Päätin siis piristää itseäni aikaisella synttärilahjalla ja tepastelin ekaa kertaa Kampin kaikkea houkuttelevaa kampetta myyvään Aurinko-putiikkiin.

Suunnitelmissani oli ostaa pelkkä hampusta valmistettu pikkuinen pussukka keikkoja ja muita tanssillisia tapahtumia varten, jossa voin pitää kännykkää ja rahoja ainaisen teinimäisen käsilaukkuni sijaan, mutta en voinut vastustaa tupsupipoa, jollaista olen himoinnut jo monena talvena. En ole koskaan kehdannut näyttäytyä tuollainen päässäni, mutta nyt tuntui täysin luontevalta noudattaa mielihaluani, enkä edes muistanut pähkäillä ulkomaailman mahdollista reaktiota. Itse asiassa koko ajatus ja "ulkomaailman mielipide" konseptina tuntuu suorastaan absurdilta. Keitä nämä tuomitsevat ovat ja mitä väliä heillä on?

Kohta laitan Before Sunsetin pyörimään - olen pahoissa romantiikkavajareissa - ja heittäydyn sängylle siemailemaan jouluteetä, jossa on omena-kaneliöljyä (mitä ikinä se onkaan) ja seljankukkaa.

Joulukalenterin korvikkeet

Koska mulla ei ole joulukalenteria, teen joulukuun ajan peräti kaksi virtuaalista haastetta, jotka vaativat yhden jooga-asennon harjoittamista sekä yhden kuvan napsaisemista joka päivä. Blogissa on jo lukemattomat kerrat käynyt ilmi, miten surkea olen noudattamaan näitä systeemejä, mutta huoli pois! Onnistuu jos onnistuu, ei jos ei - pettämätön logiikka.

Heti kun selkäni osoitti parantumisen merkkejä, hylkäsin lupaavasti alkaneen intensiivisen joogaamisen ja siirryin kuntosalille rehkimään. Tänään kävin ekalla lihaskuntotunnilla sitten marraskuun puolivälin - yhtä bodypumpia lukuun ottamatta, jonka jälkeen selkä vihoitteli viikon - ja selvisin täysin kivuitta. En kuitenkaan halua ohittaa sitä viestiä, mikä olisi hyvä poimia kaikista vammoista. Liikkuvuuden ylläpitäminen ja säännöllinen venyttely ja putkirullailu ovat ehdottomia edellytyksiä sujuvalle treenaamiselle. Jos joogaamisen sisällyttäminen päivittäiseen rutiiniin vaatii todistusaineiston kuvaamista, so be it. Samalla voin mitä kätevimmin etsiä kaikki virheet, joita en peilin kautta pysty joogasalissa kurkkimaan.

Selkä pyöristyy ja hartiat nousevat korviin, aijai. Muuten hyvä ja olen ylpeä selvästi kohentuneesta taipuvaisuudestani!

Onpa kummallista leikkiä opettajaa itselleen.

Pinterestistä - johon rekisteröidyin kaverin yllytyksestä, mutta en ole oikein löytänyt toimivaa käyttöä sille, sillä en taida olla erityisen visuaalinen ihminen - löytyy tsiljoonia #decemberphotoaday-kuvia hienoin lumihiutalein ja joulun värein koristeltuina, mutta tämä liitutaulu vetoaa muhun vahvimmin kaikessa yksinkertaisuudessaan ja epämääräisyydessään.

Tänään kuvailin siis rakasta kotisoppeani, johon sain viimeinkin kaiken vouhottamisen ja ilmeisen tehottoman etsiskelyn jälkeen sydäntäni lähimpänä olevan vanhan tutun joulutähden! Laitoin heti paikalla huuto.netiin myyntiin Anttilasta viikko sitten vastahakoisesti ostamani peltisen vastineen, joka ei valaise puoliksikaan yhtä hyvin kuin tuo uskollisesti vuosien ajan perheessämme pyörinyt paperitähtönen.

Sänkyni on kotini. Nykyään en loju sängyllä ihan niin usein kuin viime kuukausina, sillä olen siirtänyt datailuni työpöydän ääreen voidakseni samalla pomppia jumppapallolla. Sänky on kuitenkin kämppäni tärkein elementti ja aina yhtä houkutteleva kaikkine kutsuvine pehmusteineen.

Joulukuu on aina jännästi maaginen kuukausi. En tiedä johtuuko se juhlallisuuksista ja siitä, että saan yhtenä päivänä erityisen paljon positiivista huomiota synttäreideni johdosta. Onneksi pimeysmarraskuu ei ollut yhtään niin ankea tai väsyttävä kuin aiempien vuosien perusteella pelkäsin, ja nyt edessä on ties mitä piristävää.