Kirjapostauksen kirjoittaminen ei ole ikinä sujunut näin hitaasti. Aloitin pari tuntia sitten ja olen edennyt ehkä neljäsosan verran lopullisesta tekstimäärästä. Jos nyt yhtään osaan arvioida, kuinka paljon haluan kyseisestä kirjasta sanoa. Outoa, kuinka paljon teoksen konkreettinen läsnäolo auttaa, kun siitä yrittää kirjoittaa järkevää arviota. Vaikka en avaisi sitä kertaakaan kirjoittamisen aikana, romaanin häilyessä näkökentässä olen paljon enemmän selvillä siitä, millaisia tuntemuksia tarina herätti ja mitä siinä ylipäätään tapahtui. Nyt kun olen luovuttanut teoksen takaisin kirjaston hyllyjen huolehtivaan huomaan, en oikein pääse vauhtiin kirjoittamisen kanssa.
Mun piti pysytellä todella rauhallisena tämän viikonlopun, löhötä kotona illat ja aktivoitua korkeintaan joogaamaan, mutta nyt havaitsin Kuben ottavan haltuunsa Kutosen perjantai-iltana. Ei tuo Graciaksen läsnäolokaan mitenkään edistä haluani jäädä kotisohvalle lojumaan. Tai se, että sisäänpääsy on ilmainen jos vaan muistaa mennä tarpeeksi ajoissa. Apua, pystynkö vastustamaan kiusausta? Vielä muutama kuukausi sitten tylsistyin kun edes ajattelin keikkoja, sitä kun seisoo tungeksivassa humalaisessa ihmismassassa ja koettaa korviahuumaavan möykän läpi saada selvää artistin ulosannista, mutta nyt innokkuuteni käydä ulkona kuuntelemassa mielimusiikkiani on kuin uudestisyntynyt. Jos en vaivu flunssakoomaan viikonloppuun mennessä, lienee järkevintä ottaa ilo irti, kun aktiivisuutta ja nuorta ikää nyt kerran riittää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?