Ei oppilas tullutkaan tänään, mutta hermoilu palaa taas tiistai-iltana. Sain sentään pari päivää lisäaikaa asennoitua siihen, että mun pitäisi ottaa joku johtava rooli ja tehdä päivästä viihdyttävä. Koomassa istun jälleen, mutta olen tänään arvostanut aivan uudella tavalla vapauttani lukea blogeja ja retkottaa toimistotuolissa tylsistynyt ilme väsähtäneellä naamallani.
Missä vaiheessa ulos tuli talvi? Pyöräilin aamulla kahdet housut ja kolme paitaa päällekkäin takin alla, enkä silti hiostunut yhtään, en edes jälkeenpäin työpaikalla vaatteita vaihtaessani. Kiva ettei tarvitse kuoriutua läpimärästä topista kaksi kertaa päivässä, mutta toisaalta: HRRR! Unohdin vieläpä sormikkaat, joten sain tuta viiman ytimiäni myöten. En silti aio ankkuroida pyörää talviteloille ennen kuin ensimmäiset lumihiutaleet leijailevat alas mustalta pakkastaivaalta. Viime vuonna polveni alkoivat niskuroida äkäisesti jo syyskuun lopussa, mutta tällä kertaa haluan nauttia kirpsakoista ilmoista ja lataamattomasta bussikortista niin myöhään kuin mahdollista.
Illan ohjelmassa on kokeilla unisportin uutuuskonseptia, eli puolen tunnin Voima-treeniä (haha). Sen jälkeen kuljetan jännittyneet jalkani juoksumatolle, ellen ehdi kerätä itselleni liian massiivisia suorituspaineita tässä parin edeltävän tunnin aikana. Ennen juoksin säntillisesti kolme kertaa viikossa puolen tunnin ajan nopeudella 10-12 km/h, mutta erinäisten rasitusvammojen ja kolotusten takia hylkäsin rutiinin ja puhalsin muutenkin eloa ja vapautta kiveen hakattuun treeniohjelmaani. Enää en aio tehdä sitä virhettä, että luon päässäni ankaran listan siitä, kuinka moneksi sekunniksi ja minä päivänä sinne juoksumatolle on määrä kipaista. Jos sattuu sääriin reisiin polviin en juokse, ja jos muutaman minsan spurtti viehättää enemmän kuin pidempi tasatahtinen hölkkäily, sitten teen niin kuin sydämeni halajaa.
 |
| Parin vuoden takainen kuva, mutta siellä se illan juoksupaikka silti siintää |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?