k e s ä

Tänään taisi olla virallinen kesänaloituspäivä. Päätin jo eilen illalla, että vietän mahdollisimman ison osan päivästä poissa kotoa ja omassa ylhäisessä seurassani. Aloitin niksauttelemalla kroppani auki joogassa ja siirryin siitä sydäntäsärkevän hiljaiseen opiskelijakirjastoon leikkimään mukamas tärkeällä asialla olevaa opiskelijaa, todellisuudessa heittäen yhden kokonaisen tunnin hukkaan kirjoittelemalla lempifoorumilleni (tai siis ainoalle, jolla ikinä vierailen) tyhjänpäiväisiä asioita. Koetan näköjään epätoivoisesti pitää kiinni viimeisistä opiskelijuuden rippeistäni, sillä elokuun jälkeen kortti menee umpeen ja olen virallisesti työssäkäyvä ihminen. Kuinka ankeaa.

Mutta turha surkutella sitä nyt, kun koko kesä on vielä edessäpäin!

Kesään kuuluu ilman muuta kioskista ostettu aitoon vohveliin tungettu jätski, mitään pakastealtaiden massatuotantoa ei lasketa. En ymmärrä miten multa kesti yli tunti keksiä tämä piilevä mahdollisuus, kun harhailin Factoryn herkullisen salaatin jälkeen ympäri keskustaa ja koetin päättää matkatako bussilla Meilahteen päin Cafe Regattaan vai pistäytyäkö jossakin ennestään tuntemattomassa pikkukahvilassa Kampin tienoilla. Kun taivas aukeni ja päästi tiheän mutta lämpimän vesisateen ihmismassojen ylle, päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja lähdin talsimaan epämääräisesti Fredaa pitkin. En voinut olla hymähtelemättä aavistuksen ivallisesti hätäisesti kaikenlaisten kattojen ja räystäiden alle suojaan hakeutuvalle väkijoukolle, sillä en tiedä montaa suloisempaa kesään kuuluvaa asiaa kuin lempeässä sateessa kastuminen. Kuljin varmaan hölmö virne naamallani pää pystyssä kuurosta nauttien, mutta ilmeisesti myös laput silmillä, sillä en bongannut yhtäkään kotoisaa ei-ketjukahvilaa mistään.

Kun aurinko jälleen pilkisti pilvien välistä ja paljasti kaikki huikaisevan kauniit salaisiin puutarhoihin johtavat piilopolut, lähdin tietoisesti ajautumaan kohti merta ja kulkeuduin Helsingin Jäätelötehtaan hävyttömän kalliin kiskan kautta istuskelemaan auringon lämmittämälle penkille suklaa-mantelitötterö kädessäni, koukuttava hömppäkirja sylissäni ja veden liplatus korvissani. Olisin tahtonut hymyillä leveästi, mutta rajoittunut, ohikulkijoiden mielipiteistä piittaava sisäinen kriitikkoni ei sitä suonut. On muutenkin tarpeeksi noloa yrittää kuvata omaa naamaa julkisella paikalla muka huomaamatta. Siksi tämä vaivalloinen pose. Olikohan nyt tarpeeksi selittelyjä.

Tuuli puhalsi sen verran napakasti, että vaikka olisin voinut lukea koko kirjan yhdeltä istumalta, jouduin hakemaan lämpöä siirtymällä hiljalleen kohti keskustaa kiertäen koko Kaivarin. Raikas ulkoilma, taivaan valo ja itsensä liikkeessä pitäminen on käsittämättömän maaginen yhdistelmä, sillä olisin yhtä hyvin voinut leijailla eteenpäin, niin muikeaksi tunsin oloni.

Kohta haen uskollisen ajojuhtani pyörävarastosta ja karautan Maltsun jättärille jatkamaan kesälle antautumista.

Meri ja mässäys

Luulin että helatorstai olisi mennyt osaltani työnteon merkeissä, mutta yllättäen paria päivää ennen pomoni huikkasi iloisesti, ettei mun tarvitse tulla. Heräämiseni pyhäpäivään venähti yli kahdentoista (elän vissiin tokaa teinikauttani), ja kaikki mihin ehdin aikani eilen kuluttaa liittyi liikuntaan ja syömiseen. Aamulla panostin basilika-paprika-munakkaaseen ja arkipuuron astetta herkullisempaan versioon, joiden voimilla lähdin pitkästä aikaa bodypumpiin tsekkailemaan kestävyyteni riittävyyttä.

Osassa sarjoista pystyin taas ilokseni lisäämään painoja - josta täytyy muistaa kiittää henkilökohtaista treenaajaani - ja kyykkybiisin yli sata toistoa meni vähän liiankin helposti 16 kilon tangolla. Tänään tosin rappusten kipuaminen irvistyttää, sillä reisilihakseni pamahtivat huolella jumiin kiduttavien askelkyykkyjen seurauksena. Viiletin silti pyörällä töihin innostuttuani vaihteeksi yli kymmenen asteen kivunneesta lämpömittarin viivasta.

Lämmöstä ei ollut tietoakaan toissapäivänä, kun vietin illan viiden tytön voimin tapittaen Sex and the citya ja vaihdellen nolostuttavia mutta kikatuttavia rakkaus- ja deittailuelämään liittyviä kokemuksia.  Tai siis sisätiloissa vietetyt hetket olivat täyttä hupia, mutta kotimatkalla jokainen käänne meni pieleen. Tunsin porukasta ainoastaan yhden tytön entuudestaan, mutta yllättävän auliisti sitä avautuu tuntemattomillekin, kun jokainen osapuoli on tarpeeksi samoilla viivoilla ajatusten suhteen, ja oloa pehmittää yksi teemaan sopiva pinkki cocktail.

Lähdin reilusti yli puolen yön kohti keskustaa, onnistuin myöhästymään bussista puolella minuutilla ja ravasin siitä johtuen hiki hatussa Lauttasaaresta Kamppiin kylmän tihkusateen lyödessä kasvoilleni ja jäisen viiman tunkeutuessa nahkatakkini läpi kangistaen jokaisen suojaamattoman ruumiinosani unohdettuani tyhmästi pipon ja hanskat kotiin (miten mun olisi pitänyt tietää, että niitä tarvitaan kipeästi vielä kesäkuun kynnyksellä?). Ehdin säätä kirotessani kuitenkin fiilistellä sysimustaa merta ja horisontissa välkkyviä matkustajalaivojen kutsuvia valoja. Muistelin kaikkia perhereissuja Saksaan, rekkakuskien rempseässä ja savuisessa seurassa tuijoteltuja Sinkkuelämää-jaksoja ja kapteenin pöydässä pönötettyjä illallisia, ja tunsin jostain hassusta syystä kiitollisuutta isää kohtaan siitä, että hän on tartuttanut muhun osan kyltymättömästä rakkaudestaan veneilyä ja merenkäyntiä kohtaan.

Kotipuolessa onnistuin sentään jäämään oikealla pysäkillä, mutta kävelin kaksi kertaa väärään suuntaan ja pidensin kotiin pääsemistä varmaan extra puolituntisella. Mutta ei se mitään, sainpahan liikuntaa ja virkistävää ulkoilmaa.

Pompin nyt epäjohdonmukaisesti, mutta eilisen bodypumpin jälkeen kävin vielä myöhäisellä lounaalla ystävän kanssa ja testasin ekaa kertaa Forumin tokassa kerroksessa piilevää Kiilaa. Se osoittautui jos nyt ei kovin mieleenpainuvaksi, niin riittävän miellyttäväksi ja leppoisaksi paikaksi, jonka kasvisburgeri ja täydellisen rasvaiset ja rapeat bataattilastut täyttivät hyvin treenin jälkeen. Jutustelimme ystävän kanssa pitkästä aikaa täydellisen rauhassa ja kiireettä ja tajusimme pöydästä noustuamme, että olimme viihdyttäneet toisiamme yli kaksi tuntia. Hullua näinä mukamas kiireisinä aikuisaikoina.

Illalla en kuitenkaan enää pysynyt kylläisenä, vaan väsäsin Sinkkuelämää-illan porkkana- ja kurkkutikku+dippi-kombon innoittamana oman lautasellisen vihanneksia ja protskupitoisia kikherneitä, jotka paistoin runsaassa oliiviöljyssä, suolassa ja pippurissa. Melkein kuola valuu niiden herkullisuudesta.

Katselin myös ekaa kertaa ikuisuuteen yhden kokonaisen leffan lähes putkeen (VAUTSI!), sillä Kohta 18 oli niin sympaattinen ja humoristinen, etten kokenut tarvetta pausettaa ja ravata netin lukuisien häiriötekijöiden parissa viiden minuutin välein. Tänään puolestaan menen viihtymään jonkin hyvin hyvin höttöisen hömpän ääreen rakkaan pikkusiskoni kanssa, joten voisin ehkä näpytellä näistä molemmista jonkinlaiset tekstipläjäykset huomisen aikana. Jos nyt aamupäivän joogalta ja tanssitunnilta ehdin. Tarkoitukseni oli viettää tämä ilta Kuben levyjulkkareissa, mutta koska kukaan lähipiiristäni ei arvosta tyypin omalaatuista räppäystyyliä, enkä ole enää yhtä rohkea kuin parikymppisenä uskaltautuakseni paikalle yksin, joudun skippaamaan bileet. Ainakin rahatilanne kiittää.

Herkkusalde

Yllättävän vähällä vaivalla sitä saa makuhermoja hivelevän lounaan aikaiseksi, jos vain pitää silmät auki kaupassa. Myöhästyin töistä tunnin, koska kävin matkalla Postitaloon avatussa jättimäisessä K-supermarketissa ja sen jälkeen vielä Punnitse&Säästässä tutkimassa putiikin uusia antimia. Ilahduin melkoisesti huomatessani heidän aloittaneen öljyjen irtomyynnin, ja annostelin itselleni ensimmäiseksi sadan millilitran lasipullon täyteen chilillä maustettua oliiviöljyä. Se odottaa nyt tuossa pinjansiementen, lohen, mozzarellan ja kasvisten päällä maistamistaan. Melkoinen rasvapommi, mutta hyvä sellainen.

En vastoin luulojani olekaan töissä huomenna, joten illalla valvon myöhään (okei milloin en valvoisi myöhään nykyään) Mascotin sohvilla katsellen Eevil Stöön & Koksukoon sekä yllätysesiintyjäksi paljastuneen Aztran keikkoja. Suomiräppiin perehtymättömät kaverini reagoivat aina spontaanilla naurukohtauksella kertoessani lempiartistieni nimiä.

Hyvää yötä

Takana on paahteinen, ihmisläheinen, sekava, rakastettava, ähkyinen ja darrainen viikonloppu. Tänään olen koettanut keskittyä töihin ja ravintoon, uutena keksintönä tulsin siemenistä tehdyn geelin kulauttelu just ennen hampaiden pesua. Siementen pitäisi puhdistaa elimistöä ja toimia luonnonläheisenä aineenvaihdunnan kiihdyttäjänä. Jos vielä huomenna muistan lipittää muutaman kupillisen vihreää teetä, pääsen ehkä pöhnäisyydestä eroon. Ensi viikonloppuna aion matkata lauantaina Ikeaan ja sunnuntaina salille, jotta en vahingossakaan voi vetäistä viinipullollista kumpanakaan iltana.

Kävin lauantaina pitkästä aikaa pyörimässä vaatekaupoissa, ja haalin vähän turhan paljon rääsyjä täyttämään vaatekaappia entisestään. Materialistinen kun olen, sain niistä silti roppakaupalla hyvää mieltä. Varsinkin eräästä seeprakuvioisesta kaftaanista, joka on hyvin tätimäinen kuvioltaan ja liian paljastava leikkaukseltaan, mutta jota aion pitää hyvillä mielin rannalla ja leppoisissa illanvietoissa.

Olen vähän hurahtanut Tippa-T:hen, anna mun kaikki kestää.

Kundaliinijooga

Olin tänään kundaliinijoogassa. Uiskentelin melko syvissä vesissä tunnin aikana ja myös jälkeenpäin, kun jäin juttelemaan open kanssa. Pohdimme sisäänpäin kääntyneen, meditatiivisen harjoituksen pohjimmaista merkitystä. Kerroin hetkittäin fyysisesti rankoiksi äityneiden hetkien jälkeisestä euforiasta ja tuntikokonaisuuden synnyttämästä mielihyvästä, jota toivoin pystyväni keräämään lisää seuraavilla tunneilla. Ope huomautti ystävällisesti, että jotakin tiettyä päämäärää tavoitellessa tai omaisuutta kartoittaessa mennään aina lähtökohtaisesti vikaan, sillä idea on päinvastoin riisua kaikki epäolennainen, joka estää näkemästä ydintä.

Näin kirjoitettuna juttelumme vaikuttavat teennäiseltä muka-syvälliseltä haihattelulta, mutta siinä hetkessä kuuntelin silmät apposen avoimina ja hartaasti nyökytellen. En kuitenkaan kehdannut kertoa, kuinka tunnin aikana tunsin välillä pyörryttäviä, välillä unisia, lopussa jopa itkettäviä fiiliksiä. Olin liian ihmeissäni siitä, kuinka pienillä liikkeillä ja pääosin pelkällä istumisella, vain oman päänsä sisällä matkustaen, voi olla niin merkillisen voimakas vaikutus.

Kivaa olla aina joogapäivinä tällaisena kassialmana liikenteessä. Kohta pyörästä tulee onneksi vakkarikulkuvälineeni, jolloin maton saa heitettyä pakkarille. Samalla kuva voi toimia toukokuisen haasteen päivän aiheeseen sopivana panoksena, nimittäin 21. I am here on passelein valita otettavaksi juuri tässä työpaikan rappukäytävässä. Siitä kuitenkin ravaan monta kertaa päivässä milloin hakemaan ruusuja joogasaleja sulostuttamaan, milloin hakemaan kulman takaisesta sympaattisesta Kahvila Marocosta päivän myynnistä yli jääneitä herkullisia leipiä asiakkaiden mutusteltavaksi.

Olen elänyt jo monta päivää kiihkeässä lauantain odotuksessa, mutta vielä pari vuorokautta pitäisi jaksaa tsempata. Viikonlopun jättibileitä odotellessa olen iloinnut minimaalisista asioista, kuten puhtaana kiiltelevästä kylppäristä ja käytännöllisyyden kannalta turhasta mutta esteettisesti miellyttävästä saippuapullosta.

Hot yin

Viimeinkin työpäivät alkavat kulua sellaisella rutiinilla, että uskallan käyttää minuutin sieltä ja toisen täältä hieman rentouttavampiin puuhiin kuin hämmentäviin sähköposteihin vastaamiseen, joogamattojen raahaamiseen ympäri saleja tai laskujen kyhäämiseen.

Tämän päivän aloitin miellyttävän rauhaisalla yin-joogalla, joka muistuttaa lähinnä venyttelyä, ja joka tehtiin tällä kertaa hot-versiona noin 30 asteen kuumuudessa. Valuin hikeä jo ennen saliin astumista, mutta muistin erään ohjaajan joskus ohimennen heittämän neuvon olla pyyhkimättä hikeä pois, sillä se puskee jälkeenpäin entistä äkäisemmin pintaan. Annan siis nykyään lämmön tehdä tehtävänsä ja ajaa kuonat ulos puuttumatta prosessiin sen kummemmin, ja se tuntuu kaikkea muuta kuin ahdistavalta tai epämukavalta, kuten voisi solkenaan valuvien hikikarpaloiden kuvitella tuntuvan.

Noniin, ehkä se riitti tästä ällöttävästä aiheesta tältä erää. Yoga Nordicin suihkutiloissa törmäsin ilokseni luonnonmukaiseen Santen shampooseen ja suihkusaippuaan, jotka tuoksuivat molemmat taivaallisilta. Olen pystynyt pitämään hiustenpesuvälin suht pitkänä ja turvautumaan shampoihin vain kolmen päivän välein, mutta trooppisen ilmaston vaatiessa veronsa joutunen rasittamaan kuontaloani kesän ajan hieman useammin. Santen kookos&appelsiini-ihanus oli kuitenkin niin lempeää, että vaikka se pesi hiukset täysin puhtaiksi, sain takut harjattua ilman minkäänlaisia hoitoaineita (kuten yritän tässä muka casually ja hölmöllä lazy eye-hymistelyllä demonstroida).

Joudun ehkä kyläilemään Ruohonjuuressa, jotta voin jatkossakin turvautua kyseisen tuotemerkin palveluihin.

Ihme mainostekstiä ja epäolennaisiin aiheisiin pureutumista. Taidan alitajuisesti vältellä sähköpostisuman selvittelyyn ryhtymistä. Tuo puolukka-avokado-soijajugu-kaurahiutale-mössö toimi tänään herkullisena aamiaisena, mutta samalla mulla on ärsyttävä "kävin aamulla joogassa ja pesin hiukseni ekoshampoolla ja valmistin ravitsevan ja terveellisen aamupalan"-hihhuliolo. Mutta niin nyt kuitenkin tein ja oloni on sulokas.

Viikon päätteeksi

IHANA KESÄ! En haluaisi olla sekuntiakaan sisällä, jotta en menettäisi yhtäkään kallisarvoista auringonpaisteen sädettä, mutta silti ohjelmaani kuului tänään pari tuntia kestänyt salitreeni bunkkerissa rehkien ja vanhempien sohvalla löhöilyä viihdykkeenä Sinkkuelämää, suklaiset Pingviini-tuutit ja siskojen pälätys.

Halusin jälleen omahyväisesti tallentaa pestyn hiuspehkoni, kun se laskeutui niin kivasti pitkin selkää. Taka-alalla tyylikkäästi siskon parin kuukauden sisällä syntyvälle bebelle varatut lastenrattaat. Pidän tätä kuvaa jatkossa hyvän olon muistutuksena merkittävästä siirtymästä yhdestä aikakaudesta toiseen. Tänään oli nimittäin eka päivä kun uskaltauduin ulos pelkässä topissa, ja meinasin silti hikoilla painavaa salikassia raahatessani. Farkkunikin ovat kesäiset versiot normaalia lyhyemmillä lahkeilla.

Kappas, luulin kirjoitelleeni tällä viikolla huomattavasti enemmän kuin nyt tajuan tehneeni. Edellinen pälätys on tiistailta, ja puhelimen kuvakansiota selatessani ainoa blogia varten tallennettu arkihetki löytyi tästä sattumalta täydelliseksi muotoutuneesta munakkaasta.

Ajattelin vielä polkea Malminkartanon jättärille tunnelmoimaan laskevaa aurinkoa tiiraillen ja vielä myöhemmin lukea muutaman luvun ällöttävältä mutta houkuttelevalta vaikuttavasta Lauren Beukesin The Shining Girlsistä. Tajusin viikon keskivaiheilla ikävöiväni pahasti kirjaston hyllyjen hiljaisia välikköjä ja käytin töiden jälkeen yli puoli tuntia Kirjasto kympissä vetelehtien ja satunnaisia kirjakasoja tutkaillen.

Toukokuun kuvahaaste jäi nyt hieman vähäiselle huomiolle, mutta tämän päivän voinen pamauttaa tässä vielä pikaisesti.

18. Favorite Shoes

Uskolliset parinkympin peruspopot jostain geneerisestä dinskosta tai andiamosta ovat palvelleet mua jo vuoden, vaikka ne lojuivat kokonaisen talven partsilla kärsimässä sen jälkeen kun ne ryvettyivät nilkan korkeudelle yltäneessä mutavellissä viime elokuun Lawatansseilla keskellä sateista metsikköä. Tarkoitukseni oli käyttää ne pyykkikoneessa, mutta ilmeisesti pakkanen puri tehokkaasti ja kengät ovat jälleen siedettävässä kunnossa ilman pesua. Ne ovat pehmoiset ja kimmoisat jalassa, sopivat kaikkien vaatteiden kanssa ja ovat nopeat sujauttaa päälle. Kiitos vain kengät kaikista näistä yhdessä talsituista kilsoista.

Bambuu

Ostin tänään ensimmäisen granaattiomppuni. Koska tila loppuu keittiöstä ennen kuin ruoanlaittoa ehtii aloittaakaan, halkaisin kimpaleen matolla kyyhöttäen ja roiskin menemään, kunnes viimeinenkin siemen oli turvassa. Koetin pitää huolta, ettei pehmoinen alusta kärsisi, mutta ainakin kokovalkoinen - tietysti - sukkani oli yllättäen täysin punaisten pirskeiden peitossa. Syöjänä en ole siisteimmästä päästä, mistä siskoni aina muistavat nälviä kun murustelen ja tahrin jokaisen aterian yhteydessä, joten kokkailuni ovat luonnollisesti samaa tasoa.

Ostin myös hetken mielijohteesta bambunversoja, joita paistelen juuri rapsakoiksi kuumalla pannulla runsaassa oliiviöljyssä. Muuten ajattelin selvitä helpolla ja heittää huomiseen lounaaseen pelkkiä raakana kelpaavia ainesosia, kuten basilikaa ja halloumia, josta meinasin ahmia kitusiini jo puolet valmistusvaiheessa. Ilmankos se on niin kallista, kun maku on taivaasta.

Olen taas unohtanut tyystin toukokuisen kuvahaasteen. Viikonloppuna koetin keräillä päivittäisiä otoksia talteen, mutta aikomukseksi jäi. Äitienpäivän mässäilyt sopivat kuitenkin monen aiheen kohdalle, ja äskettäin ilman mitään valmisteluja tai hiusten asetteluja napsaisemani kuva käryisen keittiön jälkimainingeissa hikoilevasta naamastami kelpaa toissapäiväiseksi hymyksi. Tiedostan kyllä, että haasteen tarkoitus on kuvata jotakin päivän teemaan sopivaa juuri mainittuna päivämääränä, mutta whatevs.

9. Need - Tarviiko tätä muka selittää?

10. 7 o'clock - Makoilin viileässä iltatuulessa vanhempien partsilla lukemassa vanhaa päiväkirjaa ja haaveilin kesäisistä veneilyretkistä

11. A smile - Upea kyllähulluinen hohto tässä potretissa ja tuo keskellä otsaa paloautonpunaisena hehkuva näppy kuin kirsikkana kakun päällä

Tiskaan tiskaan

En ole ehtinyt/muistanut/jaksanut pitää yllä muutama viikko sitten oivaltamaani apukeinoa omaksua toiveikas ja rauhaisa mieliala koko päiväksi, eli heti heräämisen jälkeen suoritettavaa meditaatiota. Äärimmäisen laiskan aamupersoonani vuoksi se ylimääräinen vartti tuntuu joinakin kertoina täysin mahdottomalta sisällyttää aikatauluun, jonka haluan pitää väljänä ja leppoisana, jotta päiväni ei saisi hektistä vivahdetta. Äsken käyttäessäni puoli tuntia tiskaamiseen höhötellen samalla Mustan Barbaarin omassa radio-ohjelmassaan kehittämille naulan kantaan osuville suomalaisstereotypioille, ja tuntien kirkasta mielenrauhaa sitä vahvemmin, mitä useamman astian nostin kuivauskaappiin valumaan vettä putipuhtaalta pinnalta, totesin, että olen kehitellyt ikioman, luonnollisemmin arkeeni sujahtavan meditaatiotavan. Tiskaamisen aloittaminen tökkii joka kerta, mutta voi pojat miten tyydyttävää se on, kun siihen lopulta viitsii paneutua.

Nyt heittäydyn matolle venyttelemään ja mutustelemaan ananasta, jonka kannoin kotiin jo pari päivää sitten, mutta jota en mässäilyähkyssäni jaksanut viipaloida. Tänään työpaikalla oli sellainen kuhina, etten muistanut syödä aamiaisen jälkeen mitään ennen iltaseiskaa, joten raikas myöhäisvälipala tulee tarpeeseen. En kuitenkaan pistä pahitteeksi puoli päivää kestänyttä tahatonta minipaastoa, sillä äitienpäivänänä en tehnyt juuri muuta kuin söin söin söin. Ruoka-addiktiostani kertonee tarpeeksi jo taipumukseni nimittää muutaman tunnin syömistaukoa paastoksi.

Palvon Pia Heikkilää, sillä hän pelasti mut taas vakavasti iskeneeltä lukujumilta. Aion jättää kaikki tv-sarjat ja blogit lojumaan muutamaksi illaksi ja vain heittäytyä humoristiseen ja kepeään sotamaisemiin - ristiriitaista kyllä - sijoittuvaan chick litiin.

Aurinkoa päivään

Odottelen tässä, että ystävä ilmoittaisi olinpaikkansa ja aikataulunsa, jotta ehtisimme kävelylle ennen äitienpäiväkestejä. Tunnen itseni erinomaiseksi tyttäreksi, kun muistin kenenkään kertomatta, että isällä on synttärit ylihuomenna. Nyt jos vielä ehtisin hakea korttitarvikkeet ennen kuin päivän vilinät vievät mennessään.

Sunnuntaivibat ovat tänään täydellisesti kohdillaan: kuuntelen meneväistä ja hyväntuulista Pietarin Spektaakkelia, haistelen avonaisesta ikkunasta tulvivaa aurinkoista ja yöllisestä sateesta raikkaana tuoksuvaa ilmaa, siemailen vahvuudessaan miltei kermaiselta maistuvaa mustaa kahvia ja pidän kasvot kohotettuina taivaalta huokuvaa valoa kohti.

Snack ja auringonlasku

Eilen livistin töiden jälkeen Kallioon punaviinille ja mässäilin sen jälkeen peiton alla kaikenlaisia jääkaapista löytyneitä herkkuja puoli neljään asti yöllä seuranani Yle Areena ja luottofoorumi. Koska kukaan ei enää pakota mua heräämään 6:30, otan erityislaatuisesta ilosta kaiken irti. Kohta täytyy kuitenkin skarpata, koska muuten en saa tehtyä päivän mittaan mitään järkevää nukkumista ja syömistä lukuun ottamatta.

Eilen muistin kuitenkin ikuistaa herkullisen välipalani, jonka kasasin töissä iltaa kohden. Saamme aina kuuden jälkeen viereisen kahvilan ylijääneet sämpylät anteliaana lahjoituksena, joten rikoin leivänsyöntilakkoni. Ei noita herkkuja pysty vastustamaan, varsinkaan kun leivän sujahtaminen kiellettyjen listalle ei johtunut mistään nähtävissä olevasta terveyssyystä. Kunhan koklasin. Gluteiini tuntuu olevan kaiken pahan alku ja juuri, jos terveysblogeja ja pt-kaveriani on uskominen, mutta nälästä kuriseva vatsani klo 17:40 joka työpäivä on eri mieltä.

7. A snack

8. Sunset

Näitä aurinkohehkutteluja on nähty blogissa jo kyllästymiseen asti, mutta lätkäistään nyt tämäkin.

Huomenna herätys on JO yhdeksältä, joten mun täytyy laittaa töpinäksi iltavenyttelyjen ja -ruokailujen kanssa. Käsivarsi ei vieläkään osoita parantumisen merkkejä, mutta koska mulla on lähipäiville buukattuna kaksi hierontaa (työpaikan jättimäisiä plussia) ja olen lepuuttanut sitä jo muutenkin 4 päivää, aion uskaltautua keskivartalotreeniin aamutuimaan. Viimeksi koin sellaisen euforiabuustin ennen työpäivää suoritetusta lenkkeilystä, että koetan sisällyttää aamutreenit vakituiseen repertuaariini.

May photo a day

Bongasin siskoni blogista taas tällaisen. Koska runosuoneni ei oikein syki nyt, kun päivät kuluvat ihan oikeiden töiden tekemiseen (kummallisin tunne ikinä, kun työn suurin haaste ei olekaan keksiä, miten tappaa aikaansa mahdollisimman mielekkäästi, vaan tekemistä riittää enemmän kuin pää tuntuu hallitsevan) ja uuden vuorokausirytmin opetteluun, voinkin panostaa visuaaliseen puoleen olemattomilla valokuvaustaidoillani.

Kun kökötän toimistossa kahdestatoista kahdeksaan, tuntuu siltä, ettei vapaa-aikaa jää tippaakaan. Vaikka oikeasti tuntimäärä töissä on pienempi kuin aiemmin. En käsitä, mihin jäljelle jäävät tunnit valuvat. Tänään tappelin uuden reitittimen kanssa (JEE vihdoinkin mulla on langaton nettiyhteys eikä kännykästä jaettu kämäinen wlan!) pari tuntia, eilen haahuilin ruokakaupassa ainakin tunnin verran. Aamulla tein vatsiksia ja puunasin itseäni suihkussa yli puoli tuntia. Eilen aloitin päiväni makoilemalla sängyllä lukemassa vanhaa päiväkirjaa kuuden vuoden takaa. Eli tiivistettynä musta on tullut entistä tehottomampi ajankäyttäjä. Mutta ainakin nukun nykyään tarpeeksi ja voin huomattavasti seesteisemmin.

Vappu katkaisi viime viikon jotenkin hankalasti siten, etten käynyt salilla koko seitsemään päivään. Viime viikonloppu päättyi sentään siihen, että kävin nostelemassa maksimipainoja työkaverin valmentamana. Suunnitelmissani oli aloittaa uuden työpaikan joogatuntitarjonnan tsekkailu huomisesta lähtien, mutta kahvakuulalla tehdyt pystypunnerukset ovat ilmeisesti rikkoneet jotakin tärkeää oikeassa hartialinjassa, koska en pysty edes pukeutumaan irvistelemättä kivusta. Toivon hartaasti tämän olevan jokin muutaman päivän levolla ohi menevä harmiton treenivamma, sillä sen lisäksi, että ilkeästi viiltävät kipuaallot aina kättä liikuttaessa vaikuttavat väkisinkin mielialaani, haluan päästä takaisin normaaliin liikuntarytmiin heti paikalla. Tunnen itseni laiskaksi, löysäksi ja jättikokoiseksi päästettyäni ruokailutottumukset retuperälle ja laiminlyötyäni aerobista liikuntaa ikuisuudelta tuntuneen ajan. Onneksi voin sentään pyöräillä ja kyykkäillä entiseen malliin, mitä ajattelin hyödyntää heti huomisaamuna ja polkea salille hikoilemaan sen minkä pystyn.

En näköjään ollutkaan niin sanaton kuin ajattelin. Ilmeisesti multa uupuu vain motivaatio laskea sormet näppäimistölle, sillä sen jälkeen pälätys rullaa automaattisesti. Jos nyt kuitenkin palaisin tekstin alkuperäiseen aiheeseen, eli päivittäin vaihtuviin valokuva-aiheisiin. Valitsen ekoista päivistä ainoastaan kakkosen ja kutosen, eli Todays weather ja Five years ago.

En ole vielä ehtinyt kyllästyä meren äärellä kiemurtelevaan kotimatkaan, jonka aikana saan ihailla kultaista auringonlaskua, jos kikkailen työajat passelisti.

2009 maaliskuussa muutin ensimmäistä kertaa pois kotoa. En tiedä mitä ajatella siitä, että mulla on edelleen samat kaksi taulua ja sama senkki käytössä. Vaatekaappi lojuu tällä hetkellä palasina vanhempien autotallissa, mihin vein sen kuukausi sitten, ja kirjahylly jouti jätelavalle viikko sitten. Ehkä jonkinlainen kiertokulku on kuitenkin ollut käynnissä, enkä ole täysin jämähtänyt 19-vuotiaana kulkemiini uomiin. Onhan tässä ainakin yksi merkittävä parisuhde ja maisterintutkinto takana.

Foooood

Alkanen olla back on track. Mitä siitä, että jouduin siirtämään tehosekoittimen lattialle, koska naapuri koputteli vimmaisesti seinää suorittaessani kovaäänistä muussaamista keittiössä. Tai siitä, että kaalini lomassa luikerteli äsken etana. Mulla on silti oma keittiö ja rakkaat ruokailutottumukseni, joita viitsin taas toteuttaa.

Tänään allekirjoitin työ- ja eilen vuokrasopimuksen. Kaikenlaista sitä tapahtuukin.

Rakas Haaga

En ymmärrä, miten Haaga voi tuntua näin vastaanottavaiselta ja lämpimältä. Ehkä olen pyörinyt täällä tarpeeksi niin lukioikäisenä kuin ekan solukämpän aikoihin, että alue saa automaattisesti muistot liikkeelle ja tuntuu siten miellyttävän tutulta. Olen ehtinyt eksyä pari kertaa, ensin harhaillessani ekaa kertaa kotiin yöbussista vappuhulinoiden väsähtäneissä jälkimainingeissa ja tokaa kertaa seikkaillessani pyörällä töihin läpi Pikku-Huopalahden lukuisien vesistöjen ja pastellinväristen boksitalojen. Mutta jokin tuttu kadunkulma tai puistotie tulee kyllä vastaan ennemmin tai myöhemmin, kunhan jaksaa kääntyä tarpeeksi monen nurkan taakse.

Äsken huristelin leppeässä myöhäisillassa pyörällä täysillä pitkin Mannerheimintietä ja muistin elävästi ne kerrat viitisen vuotta sitten, kun pyyhälsin samaa reittiä töihin ja takaisin. Yhden kesän ajan jaksoin viilettää yli puolen tunnin matkan joka ikinen päivä, edes takas, joskus pariinkin otteeseen. Nykyään olen kulahtaneempi ja luultavasti myös fiksumpi, kun pidän bussikortin ladattuna ja kuulostelen tarkkaan polvieni vointia. Silti tunnen suurenmoista onnea päästessäni pitkän talvikauden jälkeen uskollisen menopelini kyytiin.

Alan nyt pikkuhiljaa palailla vanhoihin rutiineihin ja kroppaa helliviin käytäntöihin ruoan ja unirytmin osalta. Jääkaappini on edelleen säälittävän tyhjä, mutta olen aloittanut määrätietoisen ravitsevien aineosien haalimisen. Ruokailun hoitaminen sängyllä makoillen on hetkittäin haastavaa, kun hedelmäkasa odottaa kuorimistaan, mutta monivärisen päiväpeiton kanssa ei haittaa, että palaset hieman lipsahtelevat ohi lautasen reunojen.

Kohta paistan kookoslettuja ja huomenna otan pari kuukautta sitten hankkimani tehosekoittimen ensimmäistä kertaa käyttööni, kun väsään aamiaiseksi vihersmoothien ennen joogatuntia (olipas äklön kliseinen wannabe terveysintoilijan toteamus). Olen lintsannut kehonhuollosta jo useamman viikon ajan, hyi! Hirvittävää tällainen lässähdys.

Vietin vapun tämän herrasmiehen seurassa. Melankoliset silmät ja leppoisa lekottelu ovat pelkkää hämäävää pintaa, sillä heti liikahtaessani mokomakin olento oli hampaineen hiusteni tai sormieni kimpussa. Olen jo korviani myöten rakastunut Moxuun.