Sienipiiras

Voi mitä unelmaa oli syödä Nuevossa. En ollut kuullutkaan kyseisestä ravintolasta vielä toissapäivänä, mutta poikkiksen korviin oli kantautunut huhuja annosten erinomaisuudesta ja testauksemme tulos oli erittäin positiivinen. Pähkinäinen sienipiiras oli sellaista makujen ilotulitusta, että rankkasin ravintolan suoraan tämän vuoden top kolmoseen. En edes tiedä, mitkä ne kaksi muuta listan kärkeen päässyttä ravintolaa olisivat, mutta pelivaraa on hyvä jättää.

Tapaksia (grillattua juustoa ja perunatortillaa) en muistanut kuvata, ja suklaakakku-vadelmajäätelö-jälkkäri oli niin houkuttelevan näköinen, ettei aikaa ollut tuhlattavaksi. Totta puhuen kännykän esiin kaivaminen fiinimmässä ravintolassa tuntuu myös sen verran hölmöltä, etten viitsinyt tehdä sitä toistuvasti.

Maleksimme vielä La Famiglian baaripuolelle, mutta tällä kertaa viini vaikutti sillä epätoivotummalla tavalla ja sai silmäluomeni lupsahtelemaan. Villi ja riehakas synttäri-ilta.

Aamusäätämisessä en ollut tajunnut tarkistaa asun värikombinaatiota, ja olin vallan tyytymätön tummaan olemukseeni. Onneksi uudet kengät kohensivat kokonaisuuden yleisilmettä hippusen, samoin ruskea parka, jonka pyydystin hulluilta päiviltä.

Haluaisin lähteä vielä kerran sekoilemaan Stockalle kunnolla ajan kanssa, mutta joudun ehkä harjoittamaan pientä itsehalveksuntaa, jos toteutan aikeeni. On nimittäin typeryyden huippu tunkeutua hullujen päivien sekasortoon vapaaehtoisesti, jos mielessä ei edes ole mitään ehdottoman tarpeellista ostettavaa.

Eilisestä luksuksesta pudotus arkeen on melkoinen. K-kaupan salaatti ja niskat jumituttava työpäivä, johon kuuluu tekohekottelu postisedän urpoille "jatketaan harjoituksia!"-heitoille. Nakerran naposteluporkkanoita ja kerään jaksamista kirja-arvion kyhäämiseen, mutta hei, enää kolme tuntia päivän päättymiseen!