Niinä hetkinä rakastan kirjoittamista, kun hinkkaan yhtä lausetta minuuttikaupalla ja saan sen lopulta juuri siihen täydelliseen muotoon, johon se on tarkoitettu. Olen viime aikoina osannut olla jopa ylpeä pienoisesta kehityksestä, jota olen ollut havaitsevinani kirja-arvioitani selaillessani.
Sain tänään uuden kaverin töissä, ja olen edelleen täysin täpinöissä. En ehkä olekaan niin epäsosiaalinen kuin luulen, jos pystyn istumaan kolmatta tuntia ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa höpisemässä kasasta asioita, jotka eivät liity mihinkään. Huomenna saattaa tuntua vatsalihaksissa, että kippurassa on naurettu. Ei kai nykyinen työpaikka voi olla läpeensä paha, jos siellä on 1) aikaa jauhaa toisen kanssa koko iltapäivä keskeytyksettä 2) ihastuttavia ihmisiä töissä.
Melkein naurattaa, miten luotaantyöntävän näköisen annoksen onnistuin taas väsäämään. Onneksi lämpimät punajuuret eivät olleet maultaan niin äklöjä kuin pelkäsin. Heitin päälle oliiviöljyä, hunajaa ja halloumia ja pidin uunissa lähemmäs tunnin. Taidan silti jatkossa pitäytyä raa'assa juureksessa, sillä makeus ei vain sovi, jos kyseessä ei ole hedelmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?