Syvä huokaus

En usko koskaan tulleeni yhtä helpottuneena kotiin töistä kuin tänään. Aamulla sain paniikkilähdön, kun työkaveri ilmoitti, ettei pääsekään hakemaan mua. Hyppäsin hiki hatussa pyörän selkään ja ehdin sentään metron avulla ajoissa töihin. Tehtäviin kuului vartioida, ettei epämääräisiä henkilöitä pääse kulkeutumaan vartioitaviin tiloihin muuton yhteydessä. Eli istuin kuusi tuntia ulko-oven vieressä hytisemässä vailla lounastaukoa ja kunnollista aamiaista (en laske puolikasta smoothieta kokonaiseksi aamuateriaksi). Tein viikonloppuna mango-appelsiini-banaani-inkivääri-smoothien ja jostain todella hämmentävästä syystä en syönyt kaikkea kerralla.

Tämän päiväistä tilannetta tukaloitti se, että en ymmärtänyt ottaa tarpeeksi paksua kirjaa tai kännykän laturia mukaan, eli en pystynyt jouduttamaan aikaa millään keinoilla, kun romaani alkoi uhkaavasti valua kohti viimeisiä sivunumeroita. Onneksi pääsimme jo viiden ja puolen tunnin päästä lievittämään nuutunutta oloamme salaattilounaan ääreen, ja sain samalla shoppailtua poikkikselle lahjan ylihuomisia synttäreitä varten. Saatoin myös ostaa itselleni jotain, millä astella lumisia katuja pitkin talvella, hih hih.

Mutta vaikka sain yhdisteltyä tuskaisaan työpäivään hyötyä ja hupia, eivät sanat riitä kuvaamaan sitä euforiaa, jonka koin heittäessäni työvaatteet yltäni sängylle ja latoessani kahvinkeittimeen ruhtinaalliset neljä mitallista puruja. Alle kuuden tunnin yöunet ja kofeiinittomuus eivät suoranaisesti saaneet mieltäni aurinkoiseksi aamupäivän mittaan. Nyt kaikki on taas universumissa kohdillaan, kun käyn kaatamassa jättimäisen kahvikupillisen ja uppoudun lukemattomien blogien maailmaan. Niitä on tällä hetkellä 277. En tiedä pitäisikö mun kenties karsia blogitilauksiani.

Tein viikonloppuna myös pekaani-mulperikeksejä. Mulperimarjat maistuivat yllättävän rusinaisille uunissa käväisemisen jälkeen. Nämä olivat niin uskomattoman hyviä, etten ikimaailmassa olisi pystynyt säästämään niitä vielä tälle päivälle. Nyt se toki ärsyttää rankasti.