Kuten eräs ystäväni eilen vaahtosi, on aivan naurettavaa, että tietylle päivälle asetetaan jättimäiset odotukset vain siksi, että joku on joskus määrännyt, että neljästoista helmikuuta täytyy omistaa ystäville ja rakkaille. Siinä on omat ilahduttavat puolensa, että yhtenä päivänä saa kuulla tavallista arkea enemmän kiintymyksenosoituksia, mutta muuten päivälle ladatut paineet ovat järjettömät.
En silti malttanut olla tekemättä erityisiä suunnitelmia illalle, joihin kuului ensin teatteriesitys parin kaverin kanssa ja ravintolakäynti poikkiksen kera. Emme kuitenkaan olleet jaksaneet varata ravintolaa tai edes miettiä kohdetta etukäteen, joten harhailimme Hakiksesta teatterin luota kohti keskustaa ja päädyimme nyt jo tutuksi käyneeseen Tony's Deliin. Edellisen kerran ruokailimme siellä kirjamessuviikonloppuna lokakuussa, mutta olin jo ehtinyt unohtaa minkä annoksen söin silloin, ja tilasin epähuomiossa taas saman lohirisoton. Harmi, että se oli aavistuksen mitäänsanomaton silloin eikä sen maukkaampi nyt, mutta alkupalaksi tilaamani buffalomozzarella suli suuhun, samoin ruoan kanssa nautiskelemani valkkari. Poikaystävän tilaamaan menuun sisältyi mustikkajätskiä - herkullista kuin mikä - ja valkosuklaista pannacottaa - äklömakeaa - jotka hän anteliaasti lahjoitti mulle. Ruoka ei kuitenkaan ollut illan pointti, vaan se, että saimme nollattua hektisen viikon ja juteltua rauhassa. Sitä paitsi tarjoilijat olivat todella kivoja ja hymyileväisiä, ja olen vaikuttunut, että edes saimme pöydän ilman varausta.
Vaginamonologerna Koko Teatterissa oli huikea ja ajatuksia herättelevä. 11 naisten lukemat naiseuden ytimeen tavalla tai toisella liittyvät monologit naurattivat ja itkettivät ja näytelmä oli taitavasti rakennettu kokonaisuus erilaisia ääripäitä. En vain ymmärrä, miksi värikkäisiin vaatteisiin ja lippikseen sonnustautunut partainen mies päätti istua eturiviin ja facepalmata koko puolitoistatuntisen. Vähän kunnioitusta kiitos, jos kerran päättää ilmestyä paikalle ja maksaa lipusta.
Ostin lahjan tapaisen kahvipaketin poikkikselle Helsingin kahvipaahtimosta, mutta annoin siinä tietty samalla jotakin itselleni, kahvi kun sattuu olemaan erottamaton osa jokaista aamuani. Kahvipaahtimossa kyseistä kahvilajiketta kuvailtiin kahvien Snickeriksi, mutta makuaistini ei ole niin sofistikoitunut, että osaisin erottaa kovin hienovaraisia makuja juomastani. Hyvää tämä kuitenkin on.
Sitten se noloin ystävänpäivän päätös:
Lainasin tämän kaverilta ikuisuuksia sitten, ja sain vihdoin asiakseni aloittaa sen. Bussissa kehtasin just ja just kaivaa kirjan kassistani, vaikka olen hädintuskin päässyt tutustumaan hahmoihin. Tähän asti teos vaikuttaa harmittomalta ja viihdyttävältä, mutta saa nähdä, käykö päähenkilön jatkuva punastelu ja raivostuttava avuttomuus pian hermoilleni. En malta odottaa, että pääsen avaamaan mietteitäni kirjablogin puolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?