En pysty melkein uskomaan tätä todeksi. Pääsin töistä, ja ulkona oli valoa, jopa hienoisia auringonsäteisiin viittaavia sävyjä!
Vielä junasta kotia kohti talsiessani pysyi taivas vaaleana. Ehkä meillä on toivoa, ehkä selviämme tästä kaamoksesta hengissä! Olen jo muutamaan otteeseen harkinnut joulukuusta asti pyörävarastossa lojuneen menopelin rikkinäisen takakumin paikkaamista ja vähintään lyhyimpien matkojen suorittamista pyörän selässä. Se jos mikä olisi kevään merkki. Tänään pyrytti muutaman kerran oikein tosissaan, mutta johonkin näkymättömään paikkaan ne lumet aina katoavat.
Nyt ulkona hämärtää, mutta elinvoimani on alkanut heräillä. Eilisen venyttelytunnin päätteeksi opettaja sanoi hymyillen "muistakaa, että kahden viikon päästä alkaa kevät". Se nauratti ja itketti samaan aikaan. Olen vissiin enemmän auringon tarpeessa kuin osasin arvata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?