Pizza

Eilen hääräsin illan keittiössä valmistaen ensimmäisen gluteenittoman pizzani. Pohjasta tuli jännästi pannukakkumaisen kuohkea, mikä epäilytti aluksi mutta alkoi pikkuhiljaa toimia. Täytteeksi heittelin kaikenlaista mitä satuin kaupasta löytämään, ja vaikka suu meinasi välillä liekehtiä kokonaisten chilipalasien johdosta (ensi kerralla mun on pakko jaksaa nähdä vaivaa sen verran, että murskaan ne tomaattisoseen joukkoon), oli kokonaisuus makoisa.

Maanantaimasennukset hellittivät, tai ainakin pienenivät, kun heitin kotona vaaleanpunaisen aamutakin ylleni ja sytytin kahvintuoksuisen kynttilän ruokailun ajaksi. Lauantaiset taivaallisen öljyiset bataattilohkot saivat liittyä seuraan ja täydentää makuelämystä.

Kävin eilen kaverin seurana Makuunissa ja hänen valitessaan karkkeja harhailin ympäri vuokraamoa muistellen aikoja melkein kymmenen vuoden takaa, jolloin kävin juuri kyseisessä Tennispalatsin viereisessä liikkeessä lähes joka viikonloppu vuokraamassa leffan ja kasaamassa karkkipussin silloisen poikaystäväni kanssa. Tekee mieli kauhistella tätimäisesti aikojen ja tapojen radikaalia muutosta, sillä veikkaan fyysisten dvd-kopioiden lainaamisen vähentyneen olemattomiin siitä, mitä se silloin 2006 oli. Nykyään on niin vaivatonta ja huokeampaa (ilmaistakin) klikata itselleen mikä tahansa leffapätkä parissa sekunnissa, että Makuunit pyörivät luultavasti enää karkkirahojen voimalla. Ainakin eilen dvd-puoli ammotti tyhjyyttään siinä missä karkkipuoliskolla oli suorastaan tungos.

Tunnen itseni niin ällöttävän tekopyhäksi sanoessani näin, mutta en tuntenut eilen minkäänlaista himoa näitä rivistöjä kohtaan. Ennen Makuunin suklaalaarit olivat henkilökohtainen taivaani, ja usein koulupäivän loputtua poikkeuksellisen aikaisin tai jonkin kokeen mentyä nappiin - tai täysin surkeasti - kävin hakemassa suklaisia naposteltavia palkinnoksi tai lohdutukseksi. Nyt muovisten boksien sisältö näyttää silmissäni nahistuneelta ja mauttomalta kasalta e-koodeja. Toki söin lauantaiyönä leffan ääressä melkoisen annoksen joulusta jääneitä tryffeleitä ja konvehteja, mutta sokerihimoni on silti selvästi muuttanut muotoaan.

Nyt siemailen kahvin loput termoksesta ja lueskelen blogeja viimeisen työtunnin, sillä aivoni eivät selvästi kykene tuottamaan sellaista järkevää tekstiä, jota kirja-arvostelun kirjoittamiseen vaadittaisiin. Eihän tässä ole kuin viisi luettua kirjaa jonossa blogissa ruodittavaksi.