Eilen oli semmoinen ärtsyilypäivä, että jopa puolen tunnin sykkeet huippuunsa vetävä intervallitreeni auttoi vain hetkellisesti. Ehdin kuitenkin salin jälkimainingeissa nautiskella iltaisen Helsingin sateessa kiiltelevästä julkisivusta, ja kiittää mielessäni rakasta asuinpaikkaani. Helsinkiin liittyy niin paljon muistoja ja mahdollisuuksia, että saisin useamminkin pysähtyä katselemaan sitä tarkasti huomioiden ja hyviä hetkiä muistellen.
Tuolla Bio Rexin katolla me joimme kesällä viiniä ja katselimme viikonloppuista huoletonta ihmisvilinää allamme...
Tuolla aukiolla me seurasimme pyörällä temppuilevia pojuja taiteiden yönä ja kiertelimme koko illan aikatauluttomina läpi keskustan...
Nyt on vain pimeää ja stressintäyteistä. Yleensä saan kaikki paineet poistettua urheilun avulla, mutta eilen ärtyneisyys kävi sitä voimakkaammaksi, mitä lähemmäs kotia pääsin. Mielessä pyörivät loppuviikon aikataulut, tekemättömät to do-listat, pakkaamattomat eväsboksit ja valmistamattomat ateriat, eikä asiaa auta, että työvuoroni vaihtavat muotoaan lähes päivittäin.
Onneksi sain viime yönä nukuttua lähemmäs yhdeksän tunnin unet, joten pahimpien itkupotkuraivareiden vaaran luulisi väistyneen. Tänään käyn uudestaan hoitamassa mielenterveyttäni salilla ja valmistautumassa henkisesti huomiseen kymmenen tunnin työkoitokseen. En tiedä mikä mielenhäiriö mulle tuli, kun tarjouduin aivan oma-aloitteisesti tekemään sen. Tai no, rahapula. Onneksi viikonlopun lähestyminen parantaa oloa, vaikka en missään nimessä haluaisi olla ihminen, joka elää viikonloppuja varten.
Nyt riennän rustaamaan jälleen uutta työhakemusta, jos se veisi mut askeleen lähemmäksi tämän kurjuuden päättymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?