Se, että jäin joogan pauloihin. En olisi ikinä uskonut sitä. Menin elämäni toiselle joogatunnille tammikuussa, kun halusin välttämättä selvittää, mistä kaikki vauhkoavat. Kirjoitin feisbaan jotakin sen suuntaista, että ymmärtäisinpä mikä joogan pointti on tylsistymisen lisäksi. Sain närkästyneitä vastauksia.
En millään tasolla haksahtanut lajiin kertarysäyksellä, vaan se alkoi tuntua viikko viikolta siedettävämmältä. Lauantaiaamujen "Lempeä jooga"-nimellä kulkevien tuntien ansiosta viikonloppujen alut alkoivat tuntua aiempaa miellyttävämmiltä. Valkoiset lumikinokset ja hämärä sali Kumpulan keskuksessa vetivät toistuvasti puoleensa, vaikka en aina ymmärtänyt omalaatuisen ohjaajan "työntäkää sisäkantapäätä taaksepäin"-tyyppisiä oppeja.
Toukokuussa ostin tarjouksessa olleen sarjakortin aivan oikeaoppiselle joogasalille, ja siinä vaiheessa taisin viimeistään todeta itsekseni, että kyllä se vain sittenkin on minun lajini. Se on auttanut hermojeni hallinnassa ja lisännyt kropan liikkuvuutta käsittämättömästi. En malta odottaa, että pääsen lunastamaan joululahjaksi saamani 10 kerran joogakortin. Ihanaa päästä pitkästä aikaa joogaamaan nimenomaan siihen tarkoitettuun tilaan yliopistoliikunnan yläasteajat mieleen tuovien jumppasalien sijaan, varsinkin kun olen hölmösti laiminlyönyt uutta harrastustani talven mittaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?