Olen nyt justiinsa täydellisen onnellinen. Uusi asunto on kaikkea, mitä toivoin, enkä osaa muuta kuin äimistellä upeaa tuuriani, joka johdatteli mut tänne. Tietysti tästä on suurimmaksi osaksi kiittäminen entistä avomiestäni, jota ilman homehtuisin edelleen kämäisessä solussa (pus pus). Mutta on tässä muutakin, joka saa mut erityisen autuaaksi. Yksittäisiä asioita, jotka ovat mitä parhaimmalla tolalla täysin sattumalta. Kaikki on vain naksahtanut paikoilleen. Alue tuntuu kotoisalta ja lämpimän vastaanottavaiselta ja tunnen syvää rauhaa aina astuessani kotioven sisäpuolelle. Eka työpäivä meni lokoisasti. Olen levollinen.
Tänä iltana rentoudun seuraamalla Ghettotyylien 4-vuotis synttärilähetystä ja syömällä jättimäisen iltapalan. Kuuntelin Betonipossun (punamustaruutupaitainen poju) levyä melkein tasan kaksi kuukautta sitten eron jälkeisenä päivänä kävellessäni Kallion halki töistä kotiin haikein mutta odottavaisin mielin. Hurjasti on tapahtunut ja olen meinannut stressata itseni uuvuksiin, mutta nyt käännän nokan kohti meditatiivisempia taajuuksia ja koetan nautiskella täysillä, jos ei nyt ihan joka hetki, niin valtaosan päivästäni. Uusi työpaikka auttanee tässä missiossa. Pomo sanoi tänään, että näkee mun olevan sydämeltäni hyvä ihminen. Tietty vastaukseni oli joopajoo-tyyppinen, mutta salaa olen hieman mielissäni.
Myös lemppareista lemppareimmat, Kube ja Tuuttis, valtasivat tähänastisen lähetyksen aikana estradin. Mieleni palaa räppikeikoille. Toisaalta taas tässä, sänkyni uumenissa pätkivän kännykkänetin armoilla, on just nyt paras.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?