Tänään on ollut sosiaalisen kanssakäymisen osalta niin täydellinen päivä, että olen aidosti hämilläni. Tunnit ovat suorastaan juosseet eteenpäin, kun olen jutellut mielekkäiden ihmisten kanssa niin sosiaalisen median kuin oikean elämän välityksellä. Ilmeisesti positiivinen asenne on äärimmäisen helposti tarttuvaa sorttia, sillä mitä hauskempaa mulla on työkavereiden kanssa, sitä siedettävämpää ja suorastaan ilahduttavaa on myös asiakkaiden vastaanottaminen.
Olen ollut erityisen tiiviisti tekemisissä erään työkaverin kanssa, joka valmistui vähän aikaa sitten personal traineriksi. Hän onnistui ylipuhumaan mut asiakkaakseen roimasti alennettuun hintaan, joten lauantaista lähtien koetan päästä perinteisen salitreenaamisen makuun. Olen aiemmin turvautunut siihen vain silloin kun pahat rasitusvammat ovat häirinneet ryhmäliikunnoissa ramppaamista, mutta en ole koskaan saanut siitä samanlaista euforian puuskaa kuin menevämmästä treenaamisesta. Sain myös saman henkilön toimesta kilon säkin proteiinijauhetta ja kirkkaanpinkin miljoonalla eri tavalla säädettävän juomapullon suoraan työpaikalle toimitettuna, joten ainakin ulkoa tuleva tsemppaus on kovaa.
Suurimmin mua ilahduttaa tuo väritys, mutta kyllä noille osasillekin lienee tilausta. Mittailin jo eilen tarkasti puolitoista desiä protskujauhoa mukaan, vaikka silloin kun vuosi takaperin kokeilin samaa kikkaa turhauttavan hitaasti palautuvien lihasten avuksi, en saanut mainittavaa hyötyä.
Eri värit hivelevät aistejani juuri nyt muutenkin, ja ahnehdin silmilläni erilaisia kombinaatioita. Tämä korostuu etenkin, mitä ruokaan tulee, sillä kokkaillessani valitsen aineosia mahdollisimman eri ääripäistä.
Jääkaapissa yön yli säilytetty gojimarjoilla, kurpitsansiemenillä, pellavansiemenillä ja soijamaidolla kuorrutettu aamupuuroni on tällä hetkellä elämäni rakkaus. Pidän sen mausta ja koostumuksesta niin kovasti, että melkein huolestuttaa. Mutta ei tämä toissapäivänä paistelemani soija-papu-tomaatti-paprika-sekoituskaan huonoa ollut.
Aamulla tämä kansi kehotti kirkuen liittymään turhanpäiväiseen kulutushysteriaan koko lehtienjakokierrokseni ajan, mutta koska päivä hujahti ohi melkein nopeammin kuin olisin toivonut, en ehtinytkään heittäytyä aivottomaan mielipuuhaani, eli hullujen päivien kuvaston selailuun. Tosiasiassa mulla ei ole edes varaa tehdä tunneperäisiä ostoksia, enkä koe tarvitsevani mitään pakollista, joten ehkä hyvä näin. Ainoastaan ruoka ja kirjat saavat viipaleen vapaa-ajastani liikunnan ja hyödyttömän mutta tyydyttävän lempikeskusteluforuumilla roikkumisen lisäksi.
En ehtinyt lukea jo kyllästymiseen asti blogissanikin esiin nostettua kirjaa loppuun viime viikolla, joten palautin sen kirjastosakoilta välttyäkseni ja hain eilen eri version. En ole kyllä taaskaan edennyt yhtään niin rivakasti kuin pitäisi. Olen kuitenkin ehtinyt kuluttaa kallisarvoisia minuutteja sellaiseen turhamaiseen hömpötykseen kuin omien vaatteiden tai keikistelyn kuvaaminen, joten saan syyttää vain pinnallisuuttani siitä, että kirjan luettujen sivujen määrä ei kohoa.
Rakastan noita kenkiä, jotka keventävät askellustani ja tekevät jotenkin tanssillisen olon...
... ja viimeksi kun pesin hiukseni, sain ne laskeutumaan täydellisen pörröisesti. Mitä en tietysti osannut tallentaa kuvaan, sillä siinä ne näyttävät latteilta ja ohuilta ja huomion vie muutenkin nolo Hello Kitty-yöpaitani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?