Dilemma

Aamulla aurinko häikäisi ja nyt yhtäkkiä ulko-oven toisella puolen levittäytyy kiiltelevä mukulakivikatu ja tummanpuhuva ilma. Aulassa ei ole muita ääniä kuin hiljainen sateen ropina. Onkohan osa porukasta jo karannut pääsiäislomalle? Ainakin olen huomaavinani selkeää hiljenemistä työpaikallani, joka on tosin muutenkin rauhaisa eikä vaadi respatytöltä paljon mitään.

 

Oudosti äkkinäinen muutos ilmassa ei vedä mieltäni matalaksi, vaikka normaalisti janoan aurinkoa ja valoa. Ehkä tämä pehmeä synkkeneminen sopii niin mainiosti yhteen huolestuneen mielialani kanssa, että se lohduttaa enemmän kuin harmittaa. Periaatteessa kaikki on vallan hienosti ja saatan vaihtaa työpaikkaa jo parin viikon päästä, mutta kaikkeen uuteen ja epävarmaan positiivisesti suhtautuminen ei ole koskaan ollut vahvuuksiani. Tiedostan, että tilaisuudessa piilee roppakaupalla upeita mahdollisuuksia, puuduttavasta arjesta irti ravistautumista, kuukausikaupalla samanlaisena jatkuneiden rutiinien päälaelleen heittämistä, hymyileviä tuntemattomia mutta lämmintä tuttavuutta lupaavia kasvoja, elämänlaadun kohenemista.

 

Samalla nuoruudesta asti alitajunnassani kuiskailleet epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa lietsovat äänet palavat halusta päästä pilaamaan tilanteen ennen kuin se on edes alkanut. Koska en ehdi saada kunnollista perehdytystä enkä oikein voi pyytää keneltäkään apua, koska edeltäjäni lähtee viikon päästä Jenkkeihin, olen luonnollisesti hädissäni. Mitä jos pilaan koko firman systeemit tunaroimalla ja aiheutan omistajalle peruuttamatonta vahinkoa? Mitä jos kemiamme eivät kohtaa ja ahdistun siellä enemmän kuin täällä, missä ympäriltäni löytyy aina vertaistukea ja aidosti lähelleni päässeitä ihmisiä? Mitä jos teen anteeksiantamattoman mokan ja jään rangaistuksena tyhjän päälle?

 

Tiedän jo ottavani paikan vastaan, mutta aivoni askartelevat jatkuvasti stressaavien kysymysten äärellä, joihin en mitenkään voi tietää vastausta muuten kuin kokeilemalla. En halua olla pelkuri ja jättää tätä korttia kääntämättä, mutta samalla näen mitä selkeimmin hommaan liittyvän epäonnistumistumisen mahdollisuuden ja huomaan jo valmistautuvani siihen sekä henkisesti itseäni varten että ympärilläni pyörivää maailmaa varoittaen. Meinasin puhua nykyisille työkavereille määräaikaisesta työstä ja vuodattaa kaikki huolenaiheeni ikään kuin olisin vain tekemässä tilapäisen syrjähypyn ja palaamassa takaisin nykyiseen unettavaan työhön ennen kuin kukaan ehtii huomatakaan hetkellistä poistumistani.

 

Samalla kahdeltatoista alkavat työpäivät, huomattavaa taloudellista vapautta luova palkka, mahdollisuus omien vaatteiden käyttöön, mahdollisuus omien aivojen käyttöön, rento ilmapiiri, henkistä hyvinvointia arvostavat asiakkaat, valoisa ja tunnelmallinen työympäristö ja oman uskalluksen testaaminen houkuttaa.

Toivon alkuahdistuksen hellittävän pian ja pidän peukkuja pystyssä, että musta kuoriutuu suoriutuva ja vahva työntekijä, jolla on oma ääni ja joka tietää oman arvonsa. Tiedän sen puolen löytyvän itsestäni, mutta sen ilmaantuminen vaatii aina tiettyä alkukankeudesta irti ravistautumista. Ensireaktioni uusissa pelottavissa tilanteissa on nöyristely ja oman pääni sisällä panikointi, mutta what the hell. Haluanko pelata tylsästi varman päälle koko elämäni? Tässä alkaa olla jo huomattava määrä elinvuosia takana, joten mitä haluan tehdä seuraavalla neljänneksellä? En ainakaan junnata turtumuksessa ja marmattaa ankeasta elämänvaiheesta, jossa mikään ei muutu.

Eilen olin ensimmäisessä epävirallisessa pari tuntia kestäneessä perehdytyksessä ja lähdin pois urheaa tekohymyä ylläpitäen, purskahtaen kuitenkin itkuun heti oven sulkeuduttua. Soitin vieläkin tärkeimpänä pysyneelle ihmiselle, vuodatin kaiken ja sain tarvitsemaani kannustavaa tukea. Eihän tässä ole mitään menetettävää. Ei ehkä optimaalisin lähtökohta uuteen työpaikkaan astumiselle, mutta heittäydytään nyt silti. Kävelin puolet kotimatkasta upeissa maisemissa, seisoskelin veden äärellä ja hengittelin. Kotiin päästyäni olin jo varovaisen odottavainen ja kävin itseni kanssa reipasta rohkaisudialogia. Kyllä mä selviän ja mussa on enemmän kuin itse tiedostan.