Kävin tänään tutustumassa ympäristööni, kun lähdin palauttamaan kirjastokirjaa vartin ennen sulkemisaikaa. Munkkivuori vaikuttaa paljon kotoisammalta kuin olen näiden kahden viikon aikana käsittänyt, pieneltä kylältä täynnä persoonallisia putiikkeja ja kahviloita. Ankean harmaana sadeiltana alue ei ymmärrettävästi ole parhaimmillaan, mutta tunsin oloni silti varsin raikkaaksi palatessani kotiin.
Yhtä vain ihmettelen: leikkivätkö koululaiset enää ulkona? Ruostuneet jalkapallomaalit ja rapistunut kiipeilyteline näyttivät niin lohduttomilta, että kipitin mahdollisimman pian aavemaisen pihan läpi pakoon.
Osasyyllinen tyytyväiseen olooni saattaa olla myös pikaisen vilkaisukierroksen tuloksena mukaan nappaamani L.M. Montgomeryn Hedelmätarhan Kilmeny, joka vaikutti ensimmäisellä selailulla romanttiselta ja viattomalta.
Olen silti viettänyt taas huomattavasti liikaa aikaa poissa kirjan sivuilta ja silmät pilaavien näyttöjen edessä, lauantaiyön laiskoista makoiluista työpäivän epämääräiseen haahuiluun lukuisilla nettisivuilla. Olin ottanut yhden vanhoista päiväkirjoistani mukaan, mutta enpä saanut kaivettua sitä edes ulos repusta ennen kuin kotiinlähdön aika koitti. Kerrankin päivä meni sentään nopeasti, sillä jutskailin pari tuntia ilopillerimäisen työkaverin kanssa ja käytin loput ajasta työpaikkojen hakemiseen ja blogien silmäilyyn.
Rakensin viikonloppuna mukavan kotistudion pari vuotta tyhjän panttina lojuneesta tv-näytöstä sekä usbilla kiinnitettävästä näppiksestä ja hiirestä. Säädin vielä läppärin lattialle, jotta voin levittäytyä koko pituuteeni ja nautiskella suuresta screenistä. Tosin eilen otin hieman liian rennosti ja kaadoin puoli litraa vettä peitolle. Luotin vissiin liikaa siihen, että voin muuntaa sänkyni samaan aikaan sekä ruokapöydäksi että olkkarin sohvaksi sotkematta paikkoja. Onneksi kyseessä oli puhdas vesi eikä vaikkapa kahvi, voin vain kuvitella epätoivoni jos näin pahasti olisi päässyt käymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?