Löysin Lilysta fiksun ja rohkaisevan tekstin treenaamattomuudesta, himoliikkujan elämänmuutoksesta rauhaisampaan suuntaan ja sen suotuisasta vaikutuksesta omaan minäkuvaan ja mielipiteeseen omasta vartalosta. Koska olen tänään salilla käymisestä huolimatta (vai kenties juuri siksi?) ehtinyt murehtia oman kroppani kokoa, viime kuukausina selvästi levinnyttä lantiota, paisuneita reisiä ja koko olemuksen pehmeämmiksi muuttuneita ääriviivoja, tuli tämä mielettömällä asenteella kirjoitettu postaus todella tarpeeseen. Siksi Hymy #6 olkoot kuvan sijaan teksti:
Lisäksi löysin kommenteista tekstin luojan eli Laura T.:n viisaan lauseen, joka osui muhun sadan voltin voimalla: "Luopuminen ei ole luovuttamista". Ehkä mun pitäisi tosissaan yrittää luopua halusta olla mahdollisimman pieni ja keskittyä sen sijaan kaikkeen siihen huikeaan, mihin voimakkaat lihakseni pystyvät?
Kadulla kaksi pikkutyttöä kikattivat ja osoittivat into piukeana näyteikkunaa. Kuikuilin uteliaana, mikä aiheutti moisen riemureaktion, enkä voinut olla puhkeamatta hymyyn, kun tajusin, että tyttöset hihittivät alastonta naista esittävälle patsaalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?