Kumma miten skitsofreenisesti olotilat voivat vaihdella, sillä nyt olen hyvin päinvastaisissa oloissa kuin eilen samaan aikaan tähän tekstiruutuun tarinoidessani. Innostuin yömyöhään kuuntelemaan Pyhimyksen Tulvaa - jälleen kerran - ja kirjoittelemaan liikuttuneisuuden puuskassani tulkintani jokaisesta kappaleesta kerrallaan. Projekti venähti niin pitkälle, että taidan pitkästä aikaa saada sisältöä tuonne vakavamielisemmän blogin puolelle, tällä kertaa levyarvostelun muodossa. Todellisuudessa tekstistä tulee yksi jättimäinen tunteenpurkaus, jossa ylistän itselleni tärkeintä levyä maasta taivaaseen, mutta viis siitä. Olin äärimmäisen tyytyväinen siihen, että keskityin pitkästä aikaa täysillä projektiin, josta todella nautin. On se kirjoittaminen ja mietiskely ja musiikin vallassa pyöriskely vain palkitsevaa.
Hymy #5 kiteytyi tänään ruoan ja helteen fiilistelyyn.
Unicafessa mutustin salaattikasaani varmaankin lähemmäs tunnin ja uppouduin samalla Marklundin kehittelemään poliittiseen panttivankidraamaan. Myöhemmin nilkutin puistoon työskentelemään ja ulkoiluttamaan hulmuavaa kolttuani. Nilkka tuntuu tänään huomattavasti kivuttomammalta kuin viikonloppuna, mutta en aio innostua ennenaikaisesti. Vaikka tepastelinkin tänään jo kenties luvattoman pitkiä matkoja pitkin Töölön kuumia katuja. En vain voinut vastustaa kiusausta, kun auringonpaiste kerrankin hellii.
Nyt koetan pusertaa muutaman vatsiksen lievittääkseni laiskapossu-olotilaa, jonka viikonloppu taas langetti ylleni. Samalla fiilistelen tätä uutta lupaavaa räppityttöä, jonka erinomaisen musiikkimaun omaava ystäväni ystävällisesti linkitti mulle. Siinä taas yksi syy olla muikeana: samanmieliset kamut, jotka jakavat rakkauden mainittuun musagenreen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?