Huomaan olevani ilmeisen irrallaan lukemisharrastuksesta, kun en tänään työpäivän lomaan jääneenä luppoaikana tullut heti ensimmäisenä ajatelleeksi kirjaston uumeniin vetäytymistä. Soitin poikaystävälle ja marmatin kammottavaa nälkääni, jota en vielä puoleentoista tuntiin päässyt paikkamaan. Pyörin sekavana ympäri citycenteriä hikiset pisarat selkää pitkin valuen ja tajusin vasta useamman minuutin kuluttua, että en halua shoppailla vaan lukea.
Onneksi aikaa oli vielä aivan riittämiin pienoista kirjan kera pysähtymistä varten, ja kymppikirjasto tarjosi kerrankin ruuhkan sijaan useamman vapaan istumapaikan. Ennen kuin valitsin mieleiseni tukikohdan kolusin pikaisesti sisäänkäynnin lähistöllä sijaitsevat houkutuksista notkuvat hyllyt läpi, enkä joutunut (tai päässyt) lähtemään tyhjin käsin. En melkein malta odottaa, että pääsen tutustumaan Mindy Kalingiin, sillä olen lukenut hänen huumorintajustaan pelkkiä ihastuneita mielipiteitä.
Tällä hetkellä luen kirjaa, joka toimii mainiosti helppona sukelluksena toivon mukaan äsken päättynyttä vuotta aktiivisempaan lukuaikaan, mutta jota koetan pieni häpeän puna poskillani piilotella julkisilla paikoilla sitä repusta esiin kaivaessani. Harmi, että se on niin massiivinen sekä fyysisen kokonsa että etukannen tekstin puolesta, mutta toisaalta ansaitsen näpäytyksen nolostellessani jotakin niin naurettavaa asiaa kuin kirjamieltymyksiäni. Joten tässä kirjan tyylilajiin sopiva korostetun höhlä paljastuskuva:
Jos jotain sietäisin hävetä, niin tuota pehmusteena toimivaa hupparia. Olen heitellyt siihen kainon kiinnostuneita katseita koko syksyn ajan aina Cubuksessa piipahtaessani, mutta koska aikomuksenani ei ole missään vaiheessa ollut pukea possunpinkkiä hupparia ylleni muualla kuin kotona, on 25 euron hinta tuntunut kohtuuttomalta. Kunnes se nyt välipäivinä oli vielä tallella ja alessa. Paita saattaisi muuten sopia hyvin vaikka tanssitreenien lämmittelyosuuden vaatetukseksi, mutta sen selässä lukee "Don't make me #LOL". Joten pidän sen ihan visusti omana salaisuutenani.
Korkeintaan etumus saa näkyä, kuten hehkeässä vuoden ekan päivän darroissa napsaistussa ystävälle lähetetyssä whatsapp-otoksessa.
Sen sijaan en tiedä, miksi pilkkaisin The Carrie Diaries-kirjaa, kun se on tähän asti toiminut täydellisenä hemmotteluna ja viihdykkeenä. Rakastan sitä kutkuttelevaa odotuksen tunnetta, jonka synnyttää ajatus musta makoilemassa jättimäisten sohvatyynyjen seassa nuoren Carrien romanttiset seikkailut ja Punnitse&Säästästä rohmutut perjantainapostelut mahani päällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?