Aloitin tänään ashtangan alkeiskurssin ja tunsin heti, kuinka selkäni niksahteli ja asettui uomiinsa ainakin hetkellisesti. Alaselkäni on tällä hetkellä niin hävyttömän rikki ja jumissa, että olen kauhistunut siitä, kuinka luonnollisena pidän tilannetta. Ehkä nämä kerran viikossa pidettävät tunnit tuovat säännöllisyydellään pidempikestoista apua ja innostavat jatkamaan joogaamista reippaammalla tahdilla.
Alkeiskurssi tulee muutenkin tarpeeseen, sillä olen koko vuoden käynyt satunnaisesti kaikenlaisilla joogatunneilla tyyppiin tai tasovaatimuksiin katsomatta. Olen tietty oppinut matkan varrella suuresti arvokasta nippelitietoa, ja uskon perusteiden olevan hallussa, mutta tunnen silti aloittaneeni jollain lailla keskeltä. Nyt palaan alkuun ja imen itseeni kaiken mahdollisen tiedon vuoriasennosta (yhdenlainen perusasento) alkaen. Motivoin itseäni tänään hankkimalla kätevän mattokassin (miksi toi sana naurattaa mua), jotta ei tarvitse jatkossa hermostua siitä, kun urheilukassin kokoon nähden aivan liian pitkä ja paksu rulla meinaa aina silmän välttäessä tipahtaa likaiselle asfaltille.
Otin itsestäni mairittelevan kassialmaportretin yliopiston vessassa. Näytän ehkä reppureissaajalta, mutta saanpahan molemmat kädet vapaiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?