Olin tänään ekaa kertaa pomoni hathajoogassa. Menin alunperin siksi, että selkäni reistaili taas viikonloppuna, mutta Kyllin aloittaessa tunnin kehottamalla meitä kiittämään, ylistämään ja rakastamaan itseämme, sen jälkeen antautumaan leikkisälle puolellemme ja ekana harjoituksena tervehtimään eri elementtejä, oivalsin pian, että hänen tunneillaan fyysinen tekeminen ja kropan liikuttaminen on vain apukeino kokonaisvaltaisempaan upean olon ja oman itsensä etsiskelyyn. Ja juu tiedän, että konkreettisen päämäärän tietoinen tavoittelu menee luultavasti tässä kontekstissa kiellettyjen asioiden listalle, mutta jotakinhan joogatunneista toivoisi lähtökohtaisesti saavansa irti, vai olenko halujeni kanssa ainoa, ja näin ollen kauhean itsekäs ja materialistinen?
Tässä on mun toimisto useina päivinä, kun hieroja tai muu hoitaja ei tarvitse huonetta. Kyllin tunti jätti mulle tämän pesän luoman olotilan potenssiin sata. Emme tehneet yhtäkään mulle ennestään tuttua asanaa, vaan möyrimme lattialla koko puolitoistatuntisen kurotellen, venyen ja vanuen nautinnollisesti eri ääripäihin. Sen jälkeen kiiruhdin kotiin ruokkimaan sitä ahnetta materialistista puoltani, eli sovittamaan upouutta Tuuttimörkö-collegeani.
Kirpaisevan kallis mutta samalla jotenkin hölmösti niin ilahduttavan lystikäs ostos, että tuskin kyllästyn koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?