En nyt yhtään tiedä, mitä oikein marmatin eilen. Menin töihin hyödyntäen kaikkia mahdollisia mentaalisia keinoja saadakseni mielialani nousuun, mutta moista arsenaalia tuskin olisi tarvittu, sillä lauantain taianomainen ominaisväreily ulottuu nähtävästi kaikkialle, myös harmauden täplittämään kahvilatyöhön. Huomasin viihtyväni aidosti ja tarjoilevani ilomielin viinilasillisia ja salaattiannoksia varhaisesta alkuillasta nauttiville kaveriporukoille. Toki alle viiteen tuntiin jäänyt työpäivän pituus sekä ensi viikon ruhtinaalliset kolme vapaapäivää muodostivat oman siivunsa hyvästä olosta, samoin kuin kotiin kiikuttamani mehevä lohipiirakkapalanen ja esanssinen mutta niin herkullisen suklainen brownie, mutta sama kai se on mistä kiksinsä saa, kunhan aurinkoisuus pysyy yllä.
Ehkä siinä väittämässä piilee suurempi totuuden siemen kuin muistankaan, että mistä tahansa tulee epämiellyttävää, kun siihen on pakko ryhtyä. Nyt ei nimittäin taas yhtään inspiroisi lähteä pomppimaan kahdella eri bussilla tuonne Espoon merenrantaan. Mutta luotan eilisiin taikavoimiin ja uskon tämänkin aneemisuuden piakkoin hälvenevän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?