Alkusointuja

Onneksi työympäristöni on tällainen, sillä alun myllerryksessä voisin suljetummissa oloissa ahdistua ja stressaantua takaisin vanhaksi itsekseni. Olen hanakasti päättänyt suhtautua kaikkiin kommelluksiin ja epävarmuuksiin, joita uusi työ väkisinkin tuo tullessaan, mahdollisimman tyynesti ja hyväksyvästi. En voi olla täydellinen - onneksi jo ajatuskin siitä, että minä pyrkisin perfektionismiin naurattaa - joten valmistaudun ottamaan vastaan sekä kritiikkiä että turhautuneita silmäyksiä kun asiat eivät suju niin vauhdikkaasti kuin vakkareilla.

Kliseet hyvistä yöunista ja ravitsevista aterioista pitävät toki myös paikkansa ja haluan noudattaa niitä orjallisesti. Aamuvuoroja edeltävinä vuorokausina houkutus nipistää nukkumisesta nousee usein vastustamattomaksi, mutta nyt teen itselleni pyhän lupauksen, etten oleta kuuden tunnin unien riittävän. Elinvoimani vähenee dramaattisesti jokaisen kukkumiselle uhratun tunnin myötä, joten ei poikkeuksia! Ei edes viikonloppuisin, vaikka nämä pyhät ajankohdat alkavat tästedes kulua töissä. Joutunen uhraamaan kesäkuumilla monia keikkoja, mutta uskon saavani tilalle jotakin vähintään yhtä ilahduttavaa.

Kikherne-couscous-avokadoöljymössö MMMM

Taisin jo löytää ne kaksi suurinta haastetta, joiden hylkäämiseen ei työttömän leppeässä arjessa syntynyt haluja: kahvilakko ja hidas oleminen. Viimeksi eilen olin tiskaamisesta kuumissani, sormet ällön nihkeinä, hiukset niskaan takertuneina niin lähellä kahvikupillisen kaatamista, että jouduin keskittämään kaiken energiani saadakseni tahdonvoimani kasaan. En sortunut, enkä aio jatkossakaan (ehkä). Kesti niin kauan päästä pois kahvintuoksun synnyttämästä kaipuusta ja vieroittautumisesta seuranneesta pääkivusta, etten viitsi käydä sitä kaikkea läpi vain makunautinnon ja teennäisen piristysruiskeen takia. Onneksi mulla on aamuiset raakakaakao-sieniuute-juomahetkeni ja ihan mukaville tasoille kasvanut teerakkaus - addiktioita tietty nämäkin - jotka paikkaavat kahvityhjiötä.

Hidas oleminen taas - no, tykkään ottaa rauhassa, ja epäsäännölliset työajat sekä hektinen kahvilaympäristö eivät sitä hirveän helposti mahdollista. Mutta ehkä ehdin toimettoman talven aikana kehittää sen verran vakiintuneita apukeinoja ja mielenhallintataitoja, että pystyn jatkossakin chillaamaan. Tai sitten vain vaivun takaisin respatyön aikaiseen hermoromahdus-mielentilaan ja kärsin myrtsinä läpi kesän. Nyt auringon paistaessa suoraan silmään tämä tuntuu hyvin absurdilta vaihtoehdolta.