Onpas ruhtinaallisen luksusta: soitin aamusella töihin ja sain kuulla, että mun tarvitsee mennä tunnin myöhemmäksi kuin alunperin luulin. Luultavasti päivästä tulee yhtä hektistä juoksemista kuin eilisestä lähemmäs yhdeksään tuntiin venyneestä koettelemuksesta, mutta ei haittaa kun kerran sain tämän loputtomalta tuntuvan varatunnin käyttööni. En oikein tajunnut ajatella, että kahvilassa työskennellessä suurin osa huhkimisesta tapahtuu hikisessä toisiinsa sekaantuvista ruokahajuista täyttyneessä keittiössä, eikä siinä vaiheessa ole sen kummemmin hyödyksi, vaikka sijainti on kuinka merenrantaa. Mutta ainakin pääsen nauttimaan hellekeleistä ruoka-annoksia asiakkaille kiikuttaessani, ja meren läheisyydellä tuntuu olevan huomattava vaikutus mielialaan ja hyvinvointiin, olivat sen aaltoilut sitten koko ajan näkökentässä tai eivät.
Olin eilen niin naatti kiirepäivästä, joka antoi mulle kaupanpäällisiksi viiltelevän niskajumin, että heittäydyin koko illaksi sängylle laiskottelemaan, mässäilemään ja tapittamaan koko Au Pairit Los Angelesissa-sarjan läpi. Vaikka whatsappailin ympäärinsä kuinka vaivaannuttavaa seurattavaa kulttuurierojen luomat tilanteet ovat, kiinnyin tyttöihin yllättävän paljon. Tänään viihdykkeenäni taitaa toimia saman konseptin Lontoo-versio.
Omistautuneena työntekijänä hankin asianmukaisen hiustenkiinnitysvälineen: puhelinlangan eli invisibobblen. Shoppailin myös parit siistit mutta mukavat pöksyt, joista yhdet ovat ihanan lökäpöksymäiset haaremihousut - elämäni ekat sellaiset ja rakastan niitä jo - ja toiset materiaaliltaan leggings-wannabefarkku-sekoitusta olevat nilkkapituiset ylitiukat teinihousut, joissa peppuni näyttää jättimäiseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?