Johan nyt taas millainen vaikutus puolikkaallakin vapaapäivällä on. Olen säteillyt hyvää mieltä ja riemukasta oloa koko aamun, mikä ei johtune kaikkein vähiten torkuttamisesta kymppiin asti ja yöunien venähtämisestä yhdeksään tuntiin. Miten voin edelleen olla niin höpsö, että nipistän nukkumisesta aina kun joku tietokoneella roikkuminen tai erinäisten askareiden säätäminen tuntuu tärkeämmältä? Mun on nyt jollain pysyvällä keinolla taottava päähäni, että vähintään kahdeksan tunnin unoset menevät kaiken edelle. Mikään ei korvaa tätä hymyilyttävää ja energistä tasapainoa, minkä riittävä nukkuminen aiheuttaa.
Olen vihdoin ottanut hoitaakseni jo useamman vuoden vaivanneen selkävamman, joka kipuilukausina aiheuttaa viiltelyä koko takakropan alueelle ja estää tehokkaasti juoksemiset ja mitkä tahansa tärähtelevät liikuntamuodot. Fysioterapeutti oli hieman jäykemmänpuoleinen miekkonen, joka ei vastannut millään lailla aavistuksen hermostuneisiin ilmapiirinkeventämisyrityksiini. Pikkupöksyissä tuntemattoman sedän edessä kummallisiin asentoihin vääntäytyminen menee sellaiseen absurdien tilanteiden kategoriaan, että pokerinaaman ylläpitäminen tuntuu hyödyttömältä.
Vaikka tyyppi ei lämmennyt hassutteluyrityksilleni, sain sentään mitä asiantuntevinta kohtelua ja akupunktioneulojen sekä muutaman tehokkaan hierontakierroksen seurauksena selästäni on hävinnyt iso notko. Muutama tarkistuskäynti ja valikoitujen harjoitteiden noudattaminen hoitanee asian lopullisesti kuntoon, huh! Vaikka olen aina - tai ainakin ei-hysteerisinä kausinani - ollut vakuuttunut, ettei asiaa tarvitse ottaa haudanvakavasti, ei ehkä ole kaikkein kivoin asia elämässä, että selän hermot joutuvat säännöllisin väliajoin puristuksiin.
Menin ansaan ja piipahdin Cubukseen, jossa yli-innokas myyjä huuteli mulle KAKSI kertaa sovituskopin verhon läpi, että onko kaikki ok ja tarvitsenko lisäkokoja. Meinasin jo hätääntyneenä katsella kellosta, että olinko vahingossa jumiutunut koppiin normaalia pidemmäksi aikaa peilailemaan. Kyseinen myyjä myös hyppäsi näkökenttääni useamman kerran jostain hyllyköiden välistä ja kyseli mitä pidin mistäkin tarkasteltavakseni valitsemastani vaatekappaleesta, jonka jälkeen hän tyrkytti jokaisen kohdalla jotakin mukamas täydentävää vaatetta. Ilmeisesti hämmentävän pushy käytös tuotti tulosta, sillä lähdin putiikista 70€ arvoisen vaatekasan kanssa. Väitän suurimman osan hankinnoista tulleen todelliseen tarpeeseen, mutta summa kirpaisee silti. Lohduttaudun sillä, että lauantaille kaavailtu vapaapäivä vaihtuikin työksi, joten jollain kummallisella logiikalla järkeiltynä en nyt mene konkurssiin holtittomasta shoppailustani. Olen sitä paitsi haikaillut hupullisen t-paidan perään ikuisuuden, ja nyt sellaisen bongattuani vakuutin hyväuskoisen sisäisen minäni siitä, että kyse on kohtalosta.
Tein vuoden ensimmäisen suunnitellun pidemmän pyöräilyn - voi vauhdin hurma, olen taas uskollinen palvelijasi! - ja karautin Kaaresta Regattaan eli Kantsusta Töölöön eli keskustan läpi meren ääreen. Pidempi istuskelu ohuissa trikoissa sai jokaisen soluni jäähän, mutta nautiskelin silti pikaisesti jäähtymään päässeestä teestä ja suussasulavasta karjalanpiirakasta, jonka kupeesta lintu ehti varastaa munavoikipon hakiessani huopaa lämmikkeekseni. Haaveilin koko viime kesän pitkistä kuumista kesäilloista Regatan suojissa, mutta vaikka työmatkani kulki ihan tämän kotoisan kahvilan vierestä, en toteuttanut toivettani kertaakaan. Ehkä ahdistava työ piti mut vapaa-ajallakin loitolla kaikesta, mikä osui millään lailla sen voimakenttään. Onneksi tänä vuonna voin uusia yrityksen.
Nyt arvon, jaksanko lunastaa paikkani yin-joogaan illemmalla, vai tyydynkö kotijoogailuun. Taidan päätyä jälkimmäiseen, sillä vaikka yinissä köllöttely tuottaa aina suloisesti hiljentyneen syvän tyytyväisyyden, kaipaan menoa ja meininkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?