En voi uskoa, että vielä tunti sitten pohdin vakavissani tämän hienoimman flyerin ikinä omistavan tapahtuman skippaamista siksi, että kukaan ystävistäni tuskin jaksaa lähteä mukaan. Kuin arvaten epäröintini foobar otti ohjat käsiinsä pistämällä shufflella Kridlokkin UG-Solon, jota en ole kuunnellut ajatuksella alusta loppuun ainakaan vuoteen, ja nyt odotukseni ovat katossa ja olotilani jännittyneen odottavainen. Uteliaisuuteni Lommon lavapresenssiä koskien on varsin suuri, ja koska olen mennyt viimeisen viikon harvinaisen nostalgisissa tunnelmissa, on Kridenkin (huomaatteko kuinka wannabe-tuttavallisesti kohtelen hänen nimeään) näkeminen noin tsiljoonatta kertaa pelkästään ilahduttavaa. Siitä on nyt hieman päälle neljä vuotta, kun ensimmäisen kerran kuulin Iha Saman sekä päiväkausia luuppaamani huikean Kuse Viuluus-vedon, ja kummastelin, kuka tämä merkillistä soundia luova mystinen hemmo mahtaa olla. Haksahdukseni myötä jo aiemmilta vuosilta tuttu Pimeydes kiinnitti huomioni, aivan kuin en olisi koskaan aiemmin todella kuullut sitä, vaan herännyt yllättäen syvästä horroksesta, ja loppu onkin häikäistynyttä historiaa.
Siemailen kanelilla ja lakritsijauheella maustamaani mustaa teetä ja tunnen vähitellen kipuavani kohti sitä vireystilaa, jolla olen optimaalisimmillani. Ilmeisesti on turha yrittää opetella pois yöeläinmäisyydestä: eilen painoin pääni tyynyyn viideltä ja pyörin levottomana ainakin puolen tunnin ajan ennen unimaille siirtymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?