Ei muuta kuin että ah syksy. Olen vielä niin uutuudenviehätyksissä kaikista jättilupauksista, että viikonloppu ilman darraa, keittiössä häärääminen ja ryhmäliikuntatunnit saavat mut hymisemään mielihyvästä. Eilisen Aqustiikan, Aivovuodon ja Jeijjon&Nupin keikan humalaisen sekopäinen yleisö lähinnä huvitti (ihan kuin tilanne olisi tullut mulle yllätyksenä), ja ystävien draamailu enemmän suretti kuin ärsytti.
Jälkeenpäin kävelin Kalliosta keskustaan mekossa ja pipossa ja koetin mahdollisimman unohtumattomasti painaa mieleeni, miltä tuntuu lämpimänviileä alkusyksyn yö. Jäin Kaisaniemen ja Hakaniemen väliselle sillalle tapittamaan tyynen veden pinnassa välkehtiviä valoja ja muistelin sitä hiostavaa lauantai-iltapäivää vuosi sitten, kun talsin samaista reittiä krapulanpoistomielessä. Olin ollut rapujuhlissa edellisenä iltana ja alkanut hitaasti ja epäröiden lähentyä sen kaveriporukan kanssa, josta on nyt muodostunut mulle tuki ja turva. Kummallista ajatella, kuinka arvaamattomiin suuntiin elämäni suuret palaset ovat vuoden aikana siirtyilleet.
Tänään kävin Espoossa kahvittelemassa siskojen kanssa ja harjoittelemassa poitsuvauvan sylissä pitämistä ensi lauantain ristiäisiä varten.
Skippasin kavereiden järkkäämän lautapeli-illan ja pyöräilin Kampista kotiin pursuilevan painavan repun kanssa leipomaan raakaa porkkanakakkua. Sen kiinteytymistä odotellessa hoidin terveellisemmät ruokailut alta pois ja hyppään kohta matolle venyttelemään Gilmoren tyttöjen seuraan. Vaikka elämäni isot blokit olisivatkin liikahtaneet hyvin eri paikoille kuin oletin, pysyvät perusasiat ilmeisesti samoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?