Ihan uskomatonta, millaista euforiaa olen tuntenut jo kaksi kertaa tällä viikolla. Tiistai-iltana talsin kotiin keskivartalotreenistä ja meinasin purskahtaa itkuun - onnelliseen sellaiseen - koska koko elämäni tuntui niin upealta. Ilmeisesti viikon tauko urheilusta teki pelkkää hyvää, jos paluu saa näin kiitolliseksi. Keskiviikkoaamuna taas kävin hotjoogailemassa ja palasin hikisenä kotiin Serkkupoikien levy kuulokkeissa. Ja taas koin äärettömän syvää onnea siitä, että saan olla ja elellä juuri kuten haluan. Autuasta tilaani kuvaa yllä oleva todistusaineisto. (Onhan noi mun hiukset sittenkin vielä pitkät?) Myös musiikki on taas aiheuttanut pelottavan vahvoja mielihyvän väristyksiä kerta toisensa jälkeen.
Työviikon aikana olen jälleen kerran hukkunut aivan liian syvälle toimistoassistentti-kuiluun ja unohtanut kaikki kunnianhimoiset lupaukset oman suuntani etsimisestä ja uravalintojen kartoittamisesta. Työn ulkopuolella aikani tuntuu kuluvan joko kokkaamiseen, tiskaamiseen tai Gilmoren tyttöjen tapittamiseen. Ei ihme, että jumitan samassa virassa kuukausi toisensa jälkeen.
Noin jännää on elämäni. Mutta tulipahan monivivahteisen maukas ja tulinen munakas.
Tänään sain mieluisaksi tehtäväkseni kurvata pyörällä Kasarmikadulle hihhulikirjoja myyvään liikkeeseen työasioissa. Samalla kun onnistuin eksymään lukuisia kertoja Kaivopuiston mutkikkaille mukulakivikaduille, ehdin käydä fiilistelemässä merta ja ammentamassa sisääni sen rauhoittavaa (ja leväisää) tuoksua. Siinä mä vain istuin kalliolla, tuijotin auringon kimallusta tyrskyjen pinnassa ja hengittelin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?