Melkein joka ikinen blogi, jota seuraan, on kuukauden aikana käsitellyt jollain tapaa kiitollisuutta, oman elämänsä haltuun ottamista, unelmien seuraamista ja muita samankaltaisia teemoja. Pyörittelen niitä jatkuvasti omassa pikku mielessäni, mutta en pääse jämähtäneisyyden yli. Siksi ehkä blogikin jumittaa hiljaisuudessa. Vaatteiden esittely ja kokkailujen kuvailu ei tunnu mielekkäältä, kun alitajuinen - tai no, yleensä vähän liiankin tiedostettu - ahdistus nakertaa sisintä valtaosan päivästä. Eli työt sucks.
Koetan nyt kuitenkin tehdä jälleen yhden ryhtiliikkeen ja ottaa asiakseni seurailla tällaista kiitollisuuslistaa, jonka löysin yhdestä inspiroivimmista suosikkiblogeistani.
Henkilö, josta olen kiitollisin tällä hetkellä, on epäilyksettä pomoni. Hän on pyyteetön, hyväsydäminen ja lempeä, mutta omaa samalla kivenkovan tahdonvoiman, kunnianhimon ja rohkeuden. Hänen ansiostaan olen aavistuksen enemmän zenpäissäni kuin ennen kesää, vaikka henkisen kasvun tietä (hyi että mitä sanavalintoja) on vielä pitkä pätkä kuljettavana. Pomollani on varmasti monen mielestä sopimaton asenne kellonaikojen ja organisointikysymysten suhteen, mutta muhun huoleton suurpiirteisyys on vaikuttanut ainoastaan positiivisesti. Ei kai mikään ole lopulta kovin vakavaa, vähiten jonkin täsmällisen sekuntiaikataulun noudattaminen. Vaikka työpaikkaani liittyy roimasti epävarmuuksia, uskallan mennä takuuseen siitä, etten tule koskaan ajattelemaan pomostani pahasti.
Olen vähän hurahtanut psykemusajuttuihin. On kuin eteeni olisi avautunut keidas, joka jatkuu silmänkantamattomiin, ja joka on täynnä houkuttelevia, värikkäitä, ennenkulkemattomia polkuja. Voin lähteä tanssahtelemaan mihin suuntaan vain, ja kaikki on yhtä kiehtovaa värähtelevää sykähtelyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?