Lakkoilut

Tänään oloni on ekaa kertaa viikkoon 100-prosenttisen hyvä, mistä olen älyttömän kiitollinen. Vaikka tunsin tervehtyneeni jo viikonloppuna, eivät rappusissa hengästyminen tai jatkuva tuskanhiki tunnu kovin luonnollisilta olotiloilta. Uskalsin tänään jopa roudata salikassin töihin, jotta pääsen illemmalla palaamaan leppoisasti urheilun pariin puolen tunnin keskivartalotreenin muodossa.

Suht lupaavasti alkanut sokerista vieroittautumiseni pantiin heti koetukselle, kun yksi joogaopeista oli jättänyt tällaiset herkkupalat mulle ja pomolle. Murustelin yhden osiin ja napostelin valkoisen kuorrutuksen, jonka jälkeen heitin makean pommin äkkiä bioon ennen kuin kerkeäisin muuttaa mieltäni ja iskin huomattavasti keholle lempeämmän lounaani kimppuun. Käytin eilisen koti-illan tehokkaasti hyväkseni ja hauduttelin jättimäisen padallisen bataatti-linssi-kookosmaito-tomaatti-sörsseliä. Epäröin, kun reseptissä kehotettiin heittämään sekaan ruokalusikallinen juustokuminaa, kurkumaa ja jauhettua inkivääriä, mutta nyt vatsa täytenä kiittelen sokeaa luottamuskykyäni. Mössöstä tuli lohdullisen lämpöisän makuista, ja siitä riittänee ensi viikon työpäiviin asti.

Kahvin ja alkoholin suhteen sujuu vielä hyvin, kun olen malttanut olla koskematta kumpaankaan sen jälkeen kun kipeydyin. Alkoholihaaste tuntuu paljon merkityksettömältä, olenhan mä elellyt ilman sitä ties miten pitkiä aikakausia (nyt kesällä tosin en niinkään heh), mutta kahvi on ollut tärkeä osa elämääni lukioajoista lähtien. Ensin en käsittänyt, mikä sen maussa oli olevinaan niin viehättävää, mutta epätoivoisissa aikuistumispyrkimyksissäni lipitin määrätietoisesti mustaa juomaa, kunnes se alkoi maistua hyvältä. NIIIN hyvältä. Suorastaan taivaalliselta. Miksi mä teenkään tätä? Olen hullu?

Hiukseni saivat viimein kipeästi kaipaamansa ryhtiliikkeen, kun kävin napsaisemassa kuolleet latvat pois. Sydäntäni kivistää aina kun katson huomattavasti lyhentynyttä pehkoani, mutta hyväkuntoisuus ennen kaikkea, eikö vain. Olisin tosin voinut harjata tukan ennen kuin yritin demonstroida sen (kuviteltua) laadukkuutta.

Junaillessani kampaajalta takaisin keskustaan päin keskeltä Espoon metsiä - suunnistin tietty sinne, mistä löytyi halvin vaihtoehto trimmaamiselle - havahduin yhtäkkiä siihen, että vieressäni seisoskellut poika tökkäsi mua olkavarteen ja sysäsi kännykkänsä silmieni tasalle. Sen näytössä luki "oot söpö" parin hassun hymiön säestämänä. Katsoin korkeintaan 16v jäbää oikein mummomaisesti hymyillen ja "aww"aillen, mikä oli vissiin poitsulle kutsu lähemmän tuttavuuden tekemiseen. Hän selitti ummet ja lammet elämästään, edellisestä viikonlopustaan teknobileissä, alkoholistien kansoittamasta asuinrakennuksestaan, työstään kaupan kassalla, matkustussuunnitelmistaan - "pakko päästä pois Suomest, mä lähen koht travellaan kunnon Madventures-tyyliin tiietsä" - ja ahdasmielisistä suomalaisista. Ihmiset saisivat ehdottomasti lähestyä toisiaan enemmän, vaikka en meinannutkaan saada puheenvuoroa koko reissun aikana. Ei sillä, että olisin kahvivajarikoomassani kovin eläväiseen kanssakäymiseen edes kyennyt. Toivottavasti dude pääsee toteuttamaan unelmansa.