En ole ehtinyt/muistanut/jaksanut pitää yllä muutama viikko sitten oivaltamaani apukeinoa omaksua toiveikas ja rauhaisa mieliala koko päiväksi, eli heti heräämisen jälkeen suoritettavaa meditaatiota. Äärimmäisen laiskan aamupersoonani vuoksi se ylimääräinen vartti tuntuu joinakin kertoina täysin mahdottomalta sisällyttää aikatauluun, jonka haluan pitää väljänä ja leppoisana, jotta päiväni ei saisi hektistä vivahdetta. Äsken käyttäessäni puoli tuntia tiskaamiseen höhötellen samalla Mustan Barbaarin omassa radio-ohjelmassaan kehittämille naulan kantaan osuville suomalaisstereotypioille, ja tuntien kirkasta mielenrauhaa sitä vahvemmin, mitä useamman astian nostin kuivauskaappiin valumaan vettä putipuhtaalta pinnalta, totesin, että olen kehitellyt ikioman, luonnollisemmin arkeeni sujahtavan meditaatiotavan. Tiskaamisen aloittaminen tökkii joka kerta, mutta voi pojat miten tyydyttävää se on, kun siihen lopulta viitsii paneutua.
Nyt heittäydyn matolle venyttelemään ja mutustelemaan ananasta, jonka kannoin kotiin jo pari päivää sitten, mutta jota en mässäilyähkyssäni jaksanut viipaloida. Tänään työpaikalla oli sellainen kuhina, etten muistanut syödä aamiaisen jälkeen mitään ennen iltaseiskaa, joten raikas myöhäisvälipala tulee tarpeeseen. En kuitenkaan pistä pahitteeksi puoli päivää kestänyttä tahatonta minipaastoa, sillä äitienpäivänänä en tehnyt juuri muuta kuin söin söin söin. Ruoka-addiktiostani kertonee tarpeeksi jo taipumukseni nimittää muutaman tunnin syömistaukoa paastoksi.
Palvon Pia Heikkilää, sillä hän pelasti mut taas vakavasti iskeneeltä lukujumilta. Aion jättää kaikki tv-sarjat ja blogit lojumaan muutamaksi illaksi ja vain heittäytyä humoristiseen ja kepeään sotamaisemiin - ristiriitaista kyllä - sijoittuvaan chick litiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?