Kundaliinijooga

Olin tänään kundaliinijoogassa. Uiskentelin melko syvissä vesissä tunnin aikana ja myös jälkeenpäin, kun jäin juttelemaan open kanssa. Pohdimme sisäänpäin kääntyneen, meditatiivisen harjoituksen pohjimmaista merkitystä. Kerroin hetkittäin fyysisesti rankoiksi äityneiden hetkien jälkeisestä euforiasta ja tuntikokonaisuuden synnyttämästä mielihyvästä, jota toivoin pystyväni keräämään lisää seuraavilla tunneilla. Ope huomautti ystävällisesti, että jotakin tiettyä päämäärää tavoitellessa tai omaisuutta kartoittaessa mennään aina lähtökohtaisesti vikaan, sillä idea on päinvastoin riisua kaikki epäolennainen, joka estää näkemästä ydintä.

Näin kirjoitettuna juttelumme vaikuttavat teennäiseltä muka-syvälliseltä haihattelulta, mutta siinä hetkessä kuuntelin silmät apposen avoimina ja hartaasti nyökytellen. En kuitenkaan kehdannut kertoa, kuinka tunnin aikana tunsin välillä pyörryttäviä, välillä unisia, lopussa jopa itkettäviä fiiliksiä. Olin liian ihmeissäni siitä, kuinka pienillä liikkeillä ja pääosin pelkällä istumisella, vain oman päänsä sisällä matkustaen, voi olla niin merkillisen voimakas vaikutus.

Kivaa olla aina joogapäivinä tällaisena kassialmana liikenteessä. Kohta pyörästä tulee onneksi vakkarikulkuvälineeni, jolloin maton saa heitettyä pakkarille. Samalla kuva voi toimia toukokuisen haasteen päivän aiheeseen sopivana panoksena, nimittäin 21. I am here on passelein valita otettavaksi juuri tässä työpaikan rappukäytävässä. Siitä kuitenkin ravaan monta kertaa päivässä milloin hakemaan ruusuja joogasaleja sulostuttamaan, milloin hakemaan kulman takaisesta sympaattisesta Kahvila Marocosta päivän myynnistä yli jääneitä herkullisia leipiä asiakkaiden mutusteltavaksi.

Olen elänyt jo monta päivää kiihkeässä lauantain odotuksessa, mutta vielä pari vuorokautta pitäisi jaksaa tsempata. Viikonlopun jättibileitä odotellessa olen iloinnut minimaalisista asioista, kuten puhtaana kiiltelevästä kylppäristä ja käytännöllisyyden kannalta turhasta mutta esteettisesti miellyttävästä saippuapullosta.