En vieläkään oikein käsitä, että huomenna EI töihin. Sen sijaan suunnittelen meneväni ummikkona Kelaan kyselemään tyhmiä, sillä jostainhan mun on kerättävä ropoja vuokraa ja syömistä varten.
Ajattelin, että niin kauan kuin tilanteeni on epävakaa, en tuhlaile muuhun kuin ruokaan ja keikkoihin. Niissäkin joudun luultavasti karsimaan ylimääräiset pois. Kunhan saan pitää vihannekseni, hedelmäni ja lempiartistini, olen tyytyväinen.
Onneksi kirjojen haaliminen ja lukeminen on ilmaista. Olen parin viikon ajan (juu lukutahtini on edelleen säälittävän verkkainen) uppoutunut Wayne W. Dyerin oppeihin alitajunnan voimasta, ja tämän päivän tärkein neuvo liittyy uneksimiseen sekä siihen viiteen minuuttiin ennen tiedottomaan tilaan vaipumista, jolloin olen itse ratkaisevalla tavalla vastuussa siitä, millaisilla urilla alitajuntani yön aikana kruisailee. Voin ohjelmoida sen joko vatvomaan kaikkia murheita ja suruja, joita päivä on tielleni heittänyt - kuten tänään kahdeksankympin tarkastusmaksun, AARGH, en edes lähes ikinä kulje pummilla - tai tuntemaan iloa ja tyytyväisyyttä ja kaikkia miellyttäviä olotiloja, joita toteutuneet toiveet mussa herättäisivät.
Unissa koko ääretön universumi on avoinna, joten miksi se on hereillä ollessa niin rajoittunut? Voinkohan alkaa kuroa umpeen eroa utopistisen unielämän ja tasapaksun arjen välillä ihan omin neuvoin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?