Lauantain taika on taas laskeutunut yllemme. Päivän päällä leijuu nähtävästi selittämätöntä kaiken elektrisoivaa magiaa riippumatta siitä, kuluvatko arkipäiväni masentuneesti laahustaen vai kaikkia rakastamiani asioita puuhaillen.
Eilen en malttanut Lapidukseen sukellettuani mennä nukkumaan oikein ollenkaan, joten jouduin potkimaan itseäni päästäkseni varaamaani yltiöaikaisin eli yhdeltätoista alkavaan keskivartalotreeniin. Suhtaudun ehkä hieman liian dramaattisesti "univajeeseeni" ottaen huomioon, että tuhisin täydet seitsemän tuntia, mutta vireystilani ei katso minuutteja vaan sisäisiä tuntemuksia. Kävi kuitenkin samoin kuin joka ikinen kerta voittaessani peitonallejäämis-halut: tein aivan huikean suorituksen salilla pinkomalla vatsisten pumppaamisen jälkeen lähemmäs seitsemän kilsaa.
En voi tarpeeksi hehkuttaa voittajafiilistäni, ja suon itselleni nyt (tai no ainahan teen tätä samaa itseni buustaamista) häikäilemättömän omakehuhetken. Syksyn alussa päätin varovasti, että teen tästä vuodenajasta sen vaiheen elämässäni, jona aloin jälleen juosta, ja nyt kaikki ennusmerkit toiveeni toteutumisesta näyttävät lupailevan parasta. Olen lenkkeillyt pari kertaa viikossa pidentäen jatkuvasti juoksuaikaa. Nopeuden suhteen aloitin lähes heti kovista lukemista, sillä en yksinkertaisesti kykene hölkkäilemään rauhassa lempinostatusbiisieni soidessa. Sitä paitsi pikajuoksu tuntuu soveltuvan mulle paremmin kuin lepsumpi meno, sillä kroppani asettuu nopeuden kohotessa luonnostaan oikeisiin uomiinsa ja tunnen mielihyvän värinöitä selkärangassa asti. Viimeisimpien sessioiden aikana olen kuitenkin käyttänyt tahdonvoimani viimeisimmätkin rippeet, jotta muistaisin pitää nopeuden nostamisen maltillisen tasaisena jaksaakseni varmasti sen nelisenkymmentä minuuttia, mihin tänäänkin pyrin. Jälkeenpäin olin punanaamainen ja euforinen ja vilistin rahansäästöaikeistani piittaamatta lemppariini Factoryyn mutustamaan lohi-vuohenjuusto-ananas-aurinkokuivattu tomaatti-kurpitsansiemen-salaattia.
Ilmeisesti jätän liikaa asioita sattuman varaan sen sijaan, että tähtäisin määrätietoisesti niiden toteuttamiseen. Tänään haahuilin vähän kuin vahingossa Rikhardinkadun kirjastoon uskaltautuen ainoastaan haaveilemaan siitä, että jaksaisin keskittyä unianalyyseihin niiden vaatimalla intensiteetillä. Lopputulos oli, että istuin kaksi tunti raapustelemassa pohdintoja univihkoseen, ihmetellen jälkeenpäin sitä, kuinka taas onnistuin saamaan aikaiseksi jotain, mitä kovasti toivoin. Kuinka blondi sitä voi olla? Kukas muu näitä juttuja ohjaisi kuin mä itse?
Yksi uni sai mut huomattavan innokkaaksi ja kiittelin aivopoimujani siitä, että ne jaksoivat kaivella syvempiä merkityksiä. Löysin myös jänniä samankaltaisuuksia monista tämän viikon öistä, sillä lähes jokaisessa unessani esiintyvät tyhjyyttään kumisevat hallit tai varastorakennukset sekä huimaavan korkeat paikat. Katsotaan mitä teen näillä alitajuntani tarjoamilla infoilla, mutta ulkopuolisenkin on helppo päätellä, että uusi elämäntilanne kehottaa rakentamaan jotakin tästä tyhjyydestä, missä tällä hetkellä kellun, samalla kun edessäni aukeava jättimäinen maailma tuntuu pökerryttävän hurjalta.
Ei kirjastoreissua ilman paria uutta romaania laukun pohjalla. Mulla tulee ennen pitkää todella kiireiset oltavat kirjaston eräpäivien kanssa, joten ei auta kuin pistää vipinää lukupuuhiin.
 |
| Trendikäs hobo-outfit freesisti kirjaston vessassa |
Kuinka koitini voi näyttää erilaiselta, paljon raikkaammalta ja pehmeän valoisalta ja kutsuvammalta kuin eilen? Lauantai, paljasta salaisuutesi! Nyt käperryn viltin alle VIP-rummet seuranani, mutta ensin on luukutettava vielä pari kertaa tätä psykedeelisvibaista uusinta A$AP Rockya.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?