Teknoo

Mulla on tänään sellainen olo, että kiitos maailma siitä, kun saan olla osa sua. Heräsin yhdeltä eilisten teknokarkeloiden jäljiltä, pää hieman kivistäen mutta olo hymyileväisenä, ja lähdin todella hitaan aamiaisen ja Voima-lehden räppihaastiksen lukemisen jälkeen valumaan kohti Hulluja Päiviä. Kuuntelin samalla The Mindfulness Summitin yhdennentoista päivän puhujaa, joka on ilahduttavan rennosti ja nauravaisesti mindfulnessiin suhtautuva miekkonen, enkä edes tajunnut, että junalla kesti ongelmallisista sähköjohdoista tai muusta vastaavasta johtuen yli puoli tuntia päästä keskustaan. Hullareilla kuljin kuulokkeet korvissa meditoiden ja meinasin pelästyä nähdessäni vilauksen kasvoistani peilissä. Naamallani oli ilme, jota en ole niillä koskaan aiemmin nähnyt, ja se teki musta vieraan jopa itselleni. Mutta koska oloni oli niin mieluisa, päättelin, että tämä leijuva tunnetila kuvastui kasvoilla juuri niin kuin pitää.

Aloitettuani muutama viikko sitten päivittäisen meditoinnin mua paitsi hymyilyttää normaalia enemmän, myös tekee mieli näyttää se ulkomaailmalle. Tajusin tänään, että tuntemattomat ihmiset lähestyvät mua paljon useammin kuin mihin olen tottunut. Tyypit juttelevat niitä näitä kassajonossa tai sporassa, katsovat ohi kulkiessaan silmiin, myyntihenkilöt hymyilevät ja toivottelevat hyviä päivänjatkoja. Tämä ei ole kokemus, joka olisi mulle ennestään tuttu.

Tajusin mindfulnessista päivän luennon pohjalta jotain, joka ei ole kunnolla rekisteröitynyt aiemmin. Se ei ole ajatusten tyynnyttämistä, se ei ole hiljentymistä, se ei ole valaistumista. Tai on, mutta ei itseisarvona. Kaikki nämä ovat johonkin tiettyyn lopputulokseen tähtääviä toimintoja, jotka ovat ainoastaan ajatusten valjastamista toisenlaiseen  aktiiviseen tekemiseen. Sen sijaan mindfulnessin voisi kiteyttää sanoihin let it be. Anna olla. Mitä ikinä päässäsi tai ympärilläsi tai tietoisuudessasi tapahtuu, mitä ikinä ajatukset puuhaavat, ovat ne sitten paikallaan tai rynnistävät villihevosten lailla, anna olla. Ja hyväksy. On ollut hämmentävää opetella, että osa meditointia on nimenomaan tämä ajatusten poukkoilu. Juuri se sekunti, kun tiedostat, että huomiosi on lähtenyt omille teilleen, on kenties harjoituksen tärkein osa.

Nyt jatkan eilisen tapahtuman purkamista tekstimuotoon ja sukeltelen hetkisen teknopoljennossa myös kuuloaistin kautta. Löysin nimittäin viime talvena yhden huikeimmista livekokemuksista tarjonneen Mlaun uuden projektin C72, josta nautin sydänsilmäisenä. Olin koko eilisen yön ekaa kertaa selvinpäin puhtaasti teknon syleilyssä, tuntikausia, enkä hyytynyt, en vaivautunut, en kyllästynyt. Olen siitä yllättynyt ja innoissani.