Apuaaa! En voi uskoa, että olen alle vuorokauden päästä bailaamassa Lontoon jättimäisellä legendaklubilla suosikki-d&b-tekijöiden musavalintojen tahtiin. Olen koko illan tutkiskellut kaupungin metrokarttaa, julkisen liikenteen lippuhintoja (liikaa vaihtoehtoja!), hanavesikelpoisuuksia, lennolla sallittavien tavaroiden ominaisuuksia sekä etäisyyksiä hotellin ja muiden kiintoisien kohteiden (okei se klubi) välillä. Pääni kuhisee infoa enkä tiedä onko se yksinomaan hyväksi, koska haluaisin vain rentoutua ja antaa asioiden mennä omalla painollaan. Niin kuin annan huomenna tapahtua. Ennen kuin relaan joudun kuitenkin pinkomaan Forexin ja kirjaston suomien printtausmahdollisuuksien välillä, pakkaamisesta puhumattakaan. En varmastikaan koskaan parannu tästä matkavalmistelujen viimeisimpään tinkaan jättämisestä, mutta en toisaalta ole keksinyt sitä tehokkaampaakaan keinoa saada käytännön kommervenkit ojennukseen mahdollisimman vähällä vaivalla ja analysoinnilla.
Pakko myöntää, että jännitän hulluna, ja pelkään salaa mokaavani kaiken. Tänään näin valveilla jonkin unenkaltaisen kauhuskenaarion, jossa nukuin päikkäreitä ja havahduin puoli tuntia ennen lennon lähtöä. Eilisyönä näin ihan oikeaa unta, jossa reppuni ja lompsani kaikki kortit varastettiin. Onni onnettomuudessa, että olin säilönyt samaiseen lompakkoon kolme tonnia käteistä, eikä älykkövaras tajunnut viedä setelinivaskaa mennessään, vaan jätti osittain tyhjennetyn lompakon löydettäväkseni.
Tämä on elämäni ensimmäinen matka, jonka teen alusta loppuun yksinäni, ja jonka aikana olen vastuussa aivan kaikesta. Kartan lukeminen tai majoitusratkaisujen pohtiminen ei koskaan ole kuulunut bravuureihini. Olen toki osallistunut näihin toimituksiin useampaan otteeseen, mutta taipumuksenani tuppaa olemaan sivustakatsojan roolin ja muka-huolettoman mutta todellisuudessa välinpitämättömän sekä mukavuudenhaluisen "kaikki käy!"-asenteen omaksuminen. Tällä kertaa se ei vain käy päinsä. Totta kai mä selviän, mutta hermostuttaa silti.
Ei kuitenkaan vaadita muuta kuin yksi vilkaisu tuohon esiintyjälistaan ja kaikki stressinpoikaset ovat tipotiessään. Miten voin olla näin onnekkaassa asemassa, että saan jorata koko yön kaikkien noiden supertyyppien kanssa? Ennakkoliput myytiin alkuviikosta loppuun, joten tilaa ei liene mitenkään Suomen tanssilattioiden mittakaavojen mukaisesti, mutta uskon tiiviin tunnelman lisäävän kokemuksen ainutlaatuisuutta. En ole tutkinut kirjastosta rahtaamieni Lontoo-oppaiden sisältöjä erityisen innokkaasti, sillä koko fokukseni on tuossa eventissä. Taidan improvisoida loput ohjelmanumerot paikan päällä.
En nyt hypetä tämän enempää, etten vahingossa estä unensaantimahdollisuuksiani, vaan menen peiton alle meditoimaan. Iiiiik.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?