KBK

Tämä on viimeinen viikonloppu ennen työttömyyttä. Tuleva viikko ahdistaa hieman, mutta kaikennielevät sunnuntaiset musta-aukko-ahdistukset ovat hellittäneet otteensa. Lopettaminen tuntuu siis edelleen täysin oikealta päätökseltä.

Haluan silti pitää kiinni viikonloppujen erityisestä hohdokkuudesta. Tämänkertainen on ollut taas vailla vertaansa. Perjantaina näin pitkästä aikaa isompaa kaveriporukkaa, kun hyökkäsimme Kutoselle nostalgisesti viimeiselle KBK-klubille. 45 minuutin jonottaminen ei haitannut yhtään siinä levottoman kikattelun ja naljailun keskellä.

Lavalle marssi vuoron perään pitkä liuta räppäreitä vetämään yhden tai kaksi kipaletta, ja kruunaavina esiintyjinä toimivat Kalifornia-Keke toiveikkaine sanoituksineen ja dynaamisine biitteineen (jotka taisivat olla Tommishockin käsialaa?), sekä rakkaat Rugerit, joista ei ole muuta sanottavaa kuin satamiljoonaa sydäntä.

Eilen tuntui vähien unien seurauksena krapulaiselta, - vaikka olen yhä onnistunut pidättäytymään jokaisesta alkoholitipasta - joten soin itselleni cayennepippurisuklaan popsimisen ja heinäkuusta asti kesken olleen kirjan kanssa lojumisen. Valmistauduin myös täpinöissä tulevan viikonlopun halloween-naamiaisiin, joita varten sonnustaudun luottoasuuni poliisiksi.

Miksiköhän huulessani on harmaata?

Nyt rynnistän kirjamessuille, jotka eivät hämmennyksekseni houkuttele yhtään. Luotan kuitenkin siihen, että innostun sen kirjapaljouden keskellä.