Hengailua

Hups, unohdin blogin olemassaolon.

Olen tavannut niin paljon ihmisiä parin viime viikon aikana, että liikun jo sietokyvyn rajoilla. Olen pohjimmiltani niin omiin oloihin vetäytyväinen, vaikka sosiaalista puoltani mielelläni kehitän ja vahvistan, että skarppaaminen uuvuttaa ja vie energiaa, jonka voisin muuten kohdistaa kokonaisvaltaisempaan itseni parantamiseen. Nyt jos koska on sen aika, kun en ole vieläkään selkiyttänyt itselleni, millaisia tulevaisuudenkuvioita toivon. Ehkä koetan tahallani harhauttaa mieltäni, sillä työnhakuprojekti on haastava ja vaatii paljon ajankäytön priorisointia.

Toisaalta en missään nimessä halua lopettaa tätä ihmisten kanssa bondailua. Yhdeltä sain idean värittämisen rentouttavasta vaikutuksesta, toisella taas sattui olemaan iso kasa värikynäpaketteja entisestä harjoittelupaikasta, joista yhden sain lahjoituksena. Kolmannen kanssa vietin eilisillan höpötellen ja syvävenytyksiä tehden, ja neljännen kanssa istuin Korjaamolla kolme tuntia juomassa teetä ja pelaamassa Scrabblea.

Istuin toissayönä tunnin kuulokkeet korvilla värittelemässä. Viivojen sisällä on yllättävän vaikea pysyä, mutta homma oli myös yllättävän palkitsevaa.

Pomoni lahjoitti mulle mekon. En tiedä saanko koskaan kerättyä tarpeeksi rohkeutta näin avonaisen vaatekappaleen käyttämiseen, mutta tunsin itsevarmuuteni kasvavan kohinalla silkkisen kankaan valuessa päälleni.

Tänään sataa, joten aion lojua sängyllä koko päivän. Tunnen tosin pientä kutkutusta parin tunnin päästä alkavaa astangajoogatuntia kohtaan, sillä vaikka tykkään tehdä hulppeita suunnitelmia tuntikausien lukumaratoneista ja unelmakarttojen piirtelystä, ei keskittymiskykyni riitä neljän seinän sisällä kököttämiseen. Vaikka onhan tässä sadesäässä paksuun huppariin kietoutumisessa aina oma viehätyksenä.