Ihan ok glögitee

Elän taas aivan mahdotonta hulttioelämää, kun kello on puoli kolme yöllä ja tässä mä vaan siemailen glögiteetä - josta en vieläkään oikein tiedä onko se pahaa vai ok - ja syön miljoonatta Budapestiä ja hehkun aktiivista energiaa, joka ei millään salli nukkumaanmenemistäni. Saavuin menoistani noin kuutisen tuntia sitten, enkä ole tehnyt sen jälkeen mitään muuta kuin ollut sisällä, mutta en rehellisesti ymmärrä ollenkaan mihin aika hujahti ja millä ihmeellä täytin sen.

No, ainakin aloin kirjoittaa vuodenvaihteeseen tähtäämääni ig-postausta vuoden 2020 parhaista levyistä, mutta jumituin heti tokan kohdalla. Sen jälkeen kun olin kirjoittanut yhden albumilta löytyvän vallan mainion biisin lyriikat genius.comiin - sivusto, joka pelasti mut biisianalyysiaikoina monta kertaa säästämällä siltä vaivalta, että olisin joutunut kuuntelemaan jonkun kappaleen sata kertaa sisäistääkseni sen sanoman korvakuulolta - aloin opetella ulkoa toisen samaiselta levyltä löytyvän kappaleen huippukohtaa. Siinä vierähtikin sitten mukavat ainakin kolme tuntia, sillä riimit olivat yllättävän monimutkaisia muistaa, ja senkin jälkeen otin ainakin kuusikymmentä videopätkää itsestäni räppäämässä niitä kyseisiä rivejä. Onneksi kova työ palkittiin ja sain postattua aivan täydellisen version ig storyyn.

Nolottaisi, jos joku saisi tietää kuinka mahdottoman paljon aikaa käytän pilipalisomeen. Kai se on ainoa paikka, jossa koen yhteisöllisyyttä ja jossa on mahdollisuus saada palautetta, kun sellaisiin tarpeisiin vastaavaa työpaikkaa ei aikoihin ole ollut.

Ja ainii, albumi jonka kohdalle jäin jumittamaan taiteellisine projekteineni oli tietysti Lytän ja Tohtori Getton EP, joka julkaistiin paljonpuhuvaa kyllä synttärinäni. Se on tainnut kasvaa lempijulkaisukseni tältä vuodelta, jos ei Pimeää Hedelmää lasketa. Tai ehkä jopa jos lasketaan. Toisaalta en tiedä miksi aina pitäisi arvottaa. Jos valitsen kaksikymmentä parasta julkaisua, voivat ne kaikki olla parhaita. Ehkä asettelen ne aakkosjärjestykseen. Toivon kovasti että ehdin toteuttaa projektini vielä tämän vuoden puolella, sillä mulla on hieno visio layoutin ja visuaalisen ilmeen suhteen.

Tietenkin nyt kävi niin, että heti kun rauhoituin tähän höpöttämään, alkoivat silmäluomeni painaa järjettömän paljon. Tavallaan se on positiivista, mutta olen ollut häpeällisen laiska meditaation suhteen viime aikoina, enkä millään voi skipata sitä tänäkin iltana. Kunpa vain voisin levittäytyä tähän ikkunan alle missä nyt kirjoitan ja ummistaa silmäni. Ehkä se ei ole katastrofaalista jos niin teenkin, ainakin hetkeksi.

Viikko vaikuttaa hujahtaneen aivan epäreilun pikaista vauhtia, sillä tuntuu että olen vasta alkanut asettua Laajasaloon ihastuttavaan kissavahtikotiin. Toki olen viettänyt täällä suorastaan häpeällisen pitkiä aikoja putkeen, välillä kokonaisia vuorokausia poistumatta ulko-ovesta mihinkään, mutta silti keskiviikko ja kotiinpaluu alkavat ikävästi häämöttää. Ei auta kuin nauttia siitä mitä on ja ottaa tyynestä ilmapiiristä sekä hoivaavasta omasta rauhasta inspiraatiota oman kodin etsintään. Kunpa kämppiksetön elämä omassa kotipesässäni koittaisi mahdollisimman pian.

Ystäväni teki mulle liikuttavan piparitalon

Joulu oli hämmentävän hauska, ja on uskomatonta, että siitä on vasta kolmisen päivää. Tunsin itseni niin lellityksi ja etuoikeutetuksi ja samalla niin onnekkaaksi ja kiitolliseksi, kun isä toi mulle ja siskolle ja siskon pikku poitsuille valtavat kassilliset täynnä jouluruokia. En tiedä onko normaalia elää yli kolmekymppisenä edelleen rahattoman ja elämäänsä vasta aloittelevan teinin elämää siinä suhteessa, etten koskaan kykenisi kustantamaan kenellekään joulupäivällistä, en edes itselleni, ja etteivät prioriteetit rahan käytön suhteen yksinkertaisesti ole sellaiset. Mutta ei se kai ole edes relevanttia, että onko se normaalia. Sellaista se mun kohdalla yksinkertaisesti on, enkä näe sen muuttuvan niin kauan kuin arvoni ja maailmankuvani ovat tällaiset. Voihan sekin muuttua koska tahansa, tai jättää muuttumatta.

Joka tapauksessa on onnekasta ja luksusta omata sellainen turvaverkko ja perustavanlaatuinen luottamus elämään, että ylipäätään voin suhtautua noin. Yhtä hyvin voisi olla, että mun olisi pakko mennä duuniin. Mistä tulikin mieleen, että käynkin nyt tarkistamassa TE-palveluiden sivut (kiva että kerrankin muistin kutsua heitä oikealla nimellä työkkärin sijaan). Nyt jos koska on erityisen tärkeää olla menettämättä mitään tukia hölmöjen omien mokien takia.

Hups olihan siellä suorittamaton tehtävä, jonka määräpäivä oli kaksi kuukautta sitten, mutta kuin ihmeen kaupalla on työnhakuni edelleen voimassa. Nyt on parempi olla unohtamatta seuraavaa määräaikaa, joka tulee vastaan jo viikon päästä.

Olisi kyllä aivan uskomattoman helpottavaa löytää mielekäs osapäivätyö, jonka palkalla tulisin osa-aikaisuudesta huolimatta hyvin toimeen. Se avaisi rahaongelmien lisäksi henkisempiä lukkoja, kun saisin merkityksellisyyttä ja onnistumisen tunteita elämään.