Bambulamppu

Ainoa järkevä asia mitä juuri nyt voisin tehdä olisi mennä meditaation kautta nukkumaan, mutta huolestuin, että lupaavasti alkanut blogihöpöttämisen kausi unohtuu jälleen alkuunsa, jos en nyt reippaasti ota näppäimistöä kauniiseen käteen ja kerro tunnollisesti mitä kuuluu. Tietenkään hommassa ei oikeasti ole minkäänlaista velvollisuuden tuntua, vaan nautin täysin sydämin siitä, että meditaatioretriitin jälkimainingeissa heräillyt kirjoitusinto ja yleisemminkin luovuuden toiveikkaat aaltoilut eivät ole laantuneet mihinkään.

Päinvastoin: tuntuu että nytkin pms-päissäni ja menkkojen ekana päivänä olen vastoin normaaleja tapojani energisellä ja aktiivisella tuulella sykäyksittäin pitkin päiviä. Tavallisesti kiertopäivät 20-30 ovat enemmän tai vähemmän surullisia, vainoharhaisia, ahdistavia ja ailahtelevia, mutta nyt negatiiviset vaikutukset ovat olleet paljon armeliaammat. Kaiken kukkuraksi olen selvinnyt kuukautisten pahimman vaiheen yli ilman mitään kipuja, mikä on aivan ilmiömäistä. Olen ollut panevinani merkille, että jostain syystä paastoaminen vähentää tai suorastaan poistaa selässä tykyttävät krampit ja vatsanpohjassa salaman lailla viiltelevät kivut, joten on sinänsä onni, että viime päivinä fokukseni on ollut haudanvakavissa ihmissuhteisiin liittyvissä setvimisissä, enkä ole jaksanut tai muistanut ajatella sellaisia maallisia asioita kuin ravinto tai uni.

Olen extraotettu siitä, että ympärilläni on peräti monta ihmistä, jotka luottavat muhun sen verran, että päästävät kotiinsa asumaan kun reissaavat itse joulun vietossa tai synttäribileissä. Ensin viikonloppuna siskoni luovutti Matinkylässä sijaitsevan luksuscribinsä mulle mökkiviikonloppunsa ajaksi, joten sain nauttia miellyttävän suuresta omasta tilasta ja bonuksena huolehtia kiima-ajasta kärsivästä mustasta lemmikkipupusta, joka aivan ylikierroksilla juoksenteli hektistä ympyrää jalkojeni juuressa ja papanoi kaikkialle.

Omassa kodissani ei tarvinnut uinua kuin yksi yö, sillä pääsin jo reilusti ennen jouluaattoa ystäväni kauniiseen yksiöön Etu-Töölöön hänen lähdettyä kissojensa kera kohti Turkua. Se olikin onni onnettomuudessa, sillä kävin sattumoisin kiivaan ja äärettömän vaikeita aihepiirejä sisältäneen YHDEKSÄN tuntia kestäneen puhelun eilisyönä, jonka päättymisaikaa puoli kahdeksalta aamulla kämppikseni tuskin olisivat arvostaneet. Sain siis rauhassa itkeä, huutaa, pohdiskella ja tehdä sovintoa läpi yön ilman pelkoa siitä, että jaan taas yksityisasioitani tahtomattani koko maailmalle.

Kun vielä huomenna siirryn Laajasaloon kissavahdiksi, on sohvasurffailuseikkailuni päässyt ansiokkaasti loppumetreille ja voin rauhoittua joulutunnelmaan.

Vaikka nyt jos koska pitäisi todella keskittyä rahapennosten säästämiseen, en yksinkertaisesti kyennyt vastustamaan Facebookin "Rento Hippikirppis"-ryhmästä löytynyttä kymmenen euron bambulamppua. Se istuu ilahduttavan soveliaasti alttarilleni, joka alkaa muuten olla kaikesta mukamas pakollisesta krääsästä niin tukkoisessa kunnossa, että pieni uuden vuoden puhdistusprojekti voisi olla paikallaan. Muutenkin olisin erittäin ylpeä itsestäni jos malttaisin kaivaa imurin kaapista ja siivota huoneestani jälleen yhdet kolmen kuukauden pölykasat. On aivan onnetonta kuinka paljon vastustelen siivoamista. Järjestelyssä olen hyvä, mutta ajatuskin siitä, että puhtaana pitämisen eteen pitäisi tehdä jotakin - minun pitäisi - aiheuttaa lähinnä 5-vuotiaan kiukkukohtaukseen verrattavia reaktioita.

Katselin äsken Areenasta vielä vuorokauden verran saatavilla olevan Louis Therouxin kolmiosaisen dokkarisarjan keskimmäisen osan, jossa keskitytään prostituutioon ja ihmiskauppaan. En tiedä kyteekö mussa jonkinlainen kyynisyys vai onko tämä avuttomuutta maailman menon edessä, mutta tällä kertaa dokkari ei oikein herättänyt tunteita. Ensimmäinen jakso kipulääkekoukussa olevista huumeidenkäyttäjistä ravisteli mua jostakin syvältä, mutta tämäniltaisen katselukokemuksen aikana enemmänkin nyökyttelin tietävästi (vaikka tietenkään en tiedä millaista on seistä Bostonissa kadunkulmassa odottamassa pokaa) enkä oppinut olennaisesti mitään uutta.

Tämä hurmaava mies yllä olevassa kuvassa oli vankilasta yhytetty entinen parittaja, joka näin ystävällisesti suostui avaamaan kunnioittavia ajatuksiaan uhreistaan ja seksiä työkseen myyvistä naisista. En ymmärrä kuinka jokainen näinkin misogynistisessa ja järkyttävään naisvihaan pohjautuvassa systeemissä kuin parittaja-paritettu -asetelmassa elävä henkilö tuntui dokkarissa olevan sitä mieltä, että homma on ihan ok. Ja toisaalta taas pystyn omien epäterveiden käytösmallieni pohjalta kuitenkin tajuamaan häivähdyksen. Jos olet rakastunut ihmiseen, joka kohtelee sinua huonosti, kyllä sinä valitset aina sen rakkauden. Kunnes yhtenä päivänä enää et.