Koko päivän on päässäni soinut ja tiedostamattani hyräilyksi asti taipunut
I'm like a burning fire leave me you old vampire ... I'm really not afraid
ja yllättäen se on kuin täydellisesti tätä kevättä varten muotoutunut mantra, niin täynnä viisautta ja turvaa ja luottamusta sisimpään, siihen ikuiseen tuleen, joka meissä kaikissa kytee ja roihuaa, jos sen löydämme ja uskallamme sytyttää. Jos uskallamme ihan todella kokonaisvaltaisesti tiputella pois ne kuonat ja haitallisuudet, joita ties mistä syistä olemme yllemme keränneet. Mä en ainakaan vielä ole kunnolla edes aloittanut tätä prosessia. Tiedän, että kevät pärisee mulla tällä kertaa kai kovempaa kuin koskaan, ja jostain kaukaa on lähtenyt puhaltamaan korkeuksiin nostattavat tuulet, mutta tässä niitä haistellessa ja hiljaisena odottaessa en aio tempautua mukaan, ainakaan kokonaan, ainakaan vielä, sillä olen myös varmempi kuin ennen siitä, että rauha ja luottamus ovat avaimet. Ennen kaikkea luottamus; riehua kyllä saa jos oikein kovasti siltä tuntuu.
Välillä I'm really not afraid taipuu mussa huomaamattani I'm really not ok:ksi, ja voi sekin pitää paikkansa. Mutta jotenkin aina ei ookoona sitä on kuitenkin niin täydellisen ookoo.
Sain tänään kuittailua siitä, että äänestin Kristallipuoluetta, ja mietin vain että mitäh, enkö olekaan niin selkeä näkemysteni ja maailmankatsomukseni suhteen kuin luulen. Kai suurin osa sfääreilyistä sitten tapahtuu pääni sisällä, ja ulospäin välittyy hillitympi ja realistisempi minä. Tai realistisempi ulkomaailmalle, vähemmän realistinen ydinminälle. Nyt pudottaudun materiaaliseen maailmaan tuijottelemaan Gossip Girlia ja syömään banaanimössöä, sillä täysinäinen nautinto se on turhanpäiväisinkin nautinto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?