Viimetalvisen Flow-dokkarin lopputekstien aikana päätin, että tänä vuonna mäkin olen siellä. Pääni on hajonnut kesätöihin jo niin pahasti, että en käsitä miten mut edelleen lasketaan työvoimaksi, mutta ainakin sain sinnittelyn avulla lunastettua toivomukseni, ja lippu Flowhun löysi tiensä pöytälaatikkooni jo pari viikkoa sitten. Nyt alle parin viikon päässä häämöttävä huipennus motivoi sen verran, että en ahdistu kuoliaaksi ajatuksesta, että töistä on selviydyttävä vielä kuukauden päivät.
En ole varma, mikä festarissa nyt äkisti kiehtoo, kun aiempina vuosina olen skipannut sen yhtään edes harkitsematta mahdollista osallistumista. Joskus teinimpänä kävin pyörimässä alueella Bassosta voitetuilla ilmaislipuilla, ja näin pitkään rakastamani pakahduttavan Múmin sekä silloin vielä itselleni harvinaisten live-esiintyjien kategoriaan lukeutuvan Asan. Koetin bestikseni kanssa humaltua parhaani mukaan, muta luulen siinä tirskumisessa olleen enemmän yrittämisen makua kuin silloin suostuimme itse ymmärtämään. Parikymppisenä muistan lähentyneeni yhden illan ajaksi kaverin kaverin kanssa ja kuunnelleeni yhtä niistä tsiljoonista flowmaisista hipsteri-indie-pimputtelu-tunnelmointi-bändeistä kyseisen jäbän kainalossa, arvostaen elämässäni muuten niin vähälle jäävää spontaania intiimiyttä.
Artistien puolesta en siis selvästi ole lähdössä, sillä noin pieni osa laajasta tarjonnasta kiinnostaa. Enemmän odotan tunnelmalta, ihmisiltä, elokuun pehmeältä pimeydeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mitä kuuluu?